lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kesä, eikä mitään tekemistä - eikun..

Helei, toodella pitkästä aikaa!

Kesä on kulunut pikavauhtia, viisi teatteriprojektia ja työt on pitänyt kiireisenä. Teatteriprojekteista ainoana jäljellä olisi enää Tuntematon sotilas, jonka ensi-ilta olisikin tänään.


Työt puolestaan on vasta kunnolla alkamassa harjoittelujen jälkeen, tänäkin viikonloppuna istun toimistolla aamulla kuudesta kymppiin.


Olenhan tietty yrittäny keretä Maijan keikoillekin tämän kesän aikana, vaikka samaa tahtia jona keväällä kiersin en ole voinut jatkaa. Yötyöt ja iltaesitykset kun olis hoidettavana. Kuitenkin käväisin toukokouun lopussa Helsingissä katselee Maijaa ja juhannuksena ajelin n. 850 kilsaa Maijan vuoksi. Silloin olin siis RMJ:ssä, vaikka toki olihan siellä muitakin ihan semi hyviä artisteja. Ja ens perjantaina olisi tarkoitus sitten ajella Iisalmeen ja olutfesteille.

Tavastia 20.5
Tavastia 20.5
RMJ 25.6
RMJ 25.6
Pitkä haaveeni Maijaan liittyvästä tatuoinnistakin toteutui kun kävin mustaamassa oikeaan jalkapöytään puolikkaan kertsin Hiuksissa Hiekkaasta. 
 

Kesäopintojakin olen yrittänyt väkertää, tosin en niin kovin hyvällä menestyksellä. Vapaa-aikaa kun on niin kovin vähän, ettei sitä vähäistä haluaisi uhrata kouluhommiin.. Mutta pakkohan se olis.


Nauttikaa ihmiset kesästä ja auringosta, 
minäkin yritän viimeistään loppukesästä kun tämä kiire vähän hellittää.

-Ida








torstai 18. helmikuuta 2016

"Sit kun on nähty tää maa, me pystytään mihin vaan"

Hellurei, äärettömän pitkän tauon jälkeen! (Musta tuntuu et alotan nykyää kaikki tekstit tolla samalla lauseella, ups.)

Viime postauksesta on vierähtäny melkein 3 kuukautta?! Joten arvata saattaa, että elämässä on tänä aikana kerennyt tapahtua vaikka ja mitä. Jos ny viel sen verran palataan viime vuoden puolelle, niin sen sanon että joulu oli ihana, perinteisesti minä ja siskoni olimme pukin apulaisina. Ja uusi vuosi vaihtui raketteja katsellen.




Tammikuussa mulla alkoi harkka, kaupungin Nuorisopalveluilla. Reilu kuukausi täällä on mennyt todella nopeasti, hassua ajatella että kohta tämä koko harkka on jo ohitse. Paljon kaikkea olen päässyt tekemään ja kokemaan.
Kitikin on asunu melkei kaks kuukautta mun luona, on se vaan niiin rakas otus et huhhuh. <3
 
Harrastukset, ystävät ja perhe pitää edelleen muutenkin kiireisinä, ei tässä pahemmin sohvaan ehdi sammaloitua. Ja se on hyvä se, sekoaisin lopullisesti jos joutuisin oleskelee vain kotona.


Viikonlopusta on tulossa megakiva, huomen aamulla hyppää siskoni kanssa Onnibussiin ja suuntaamme nenämme kohti pääkaupunkia. Siellä olis tarkoitus vähä shoppailla ja mennä kattoon Maijaa, ja yöpyä hotellissa. Nii ja onha mulla huomenna synttärit, 22.. Lauantaina sitten palaillaan takaisin savoon ja meen kavereideni kanssa pitämään mökkibileitä ysäriteemalla. Jee!

-Ida