Hyvää joulua!!

Aatto meni tonttuilessa ja perheen seurasta nauttien, joulupäivä vähän rennommin. Ilmeisesti olin ollu kiltti ku lahjoja tuli hirmuisesti! Alhaalla kuva lempparilahjoista, possut on aina ykkösiä.

Jouluruoka ähkykin on loppumaton, ainakaa ei tartte pelätä ettenkö minä söis. Muistan kuin viime jouluna oli hirveä stressi lihomisesta, nyt ei. 

Tää oli tälläne hyvin lyhyt joulukuulumisten kertominen, palaan muutaman päivän päästä "menneisyyden verhojen raotuksen" neljännellä osalla. Nauttikaa toisistanne ja ruoasta lukijani! :)

-Ida

Jälleen kuulumisia!

Tiptaptipetipetiptap, pikkujoulukausi jatkuu edelleen. Takana jo monet mahtavat pikkujoulut, edessä vielä kahdet, huomenna ja lauantaina. Sain myös ihanan Roosan luokseni loppuviikoksi, mahtavaa.

Joululahjoistakin melkein kaikki olen jo ostanut, muutamat pitäis viel väsätä serkun kanssa loppuun.. Kissakin on asustellu tän viikkoo luonani, ihanaa. Ja edelleen ruoka maistuu, super ihanaa. Ja niin, meil on Jussin kanssa asunto Mikkelistä, nyt pitää aloittaa huonekalujen metsästys ja ryhtyä kiristämään kukkakoron nyörejä jotta on varaa elää kahdessa asunnossa. Mut eiköhän se jotenkin onnistu, asioilla on tapana järjestyä. :)

Ikävistä asioista sen verran, että kylkeni olen onnistunut tuhoamaan yskimisellä, lauantaista asti kärsitty kamalista kivuista.. No nyt on vahvat lääkkeet, jospa ne alkais pikkuhiljaa auttamaan. Ja ssk:n alku lähenee uhkaavasti, hhuih.

-Ida

Pikkujoulustelua ja muuta kuulumista.

Hii!

Jospa sitä kertois kuulumisensa, yllättävän pitkän tauon jälkeen. Mitään tietoista paussia en siis ole pitänyt, aika vain ei ole riittänyt bloggaukseen viime päivinä. Pikkujoulukausi kun on kiihkeimmillään, koulutehtäviä ois viel hirmuisasti palautettavana ja kaks tenttiä ois tehtävänä ennen joulua, jouluostokset pitäs hoitaa ja sit se muu sosiaalinen elämäkin keretä hoitaa. Mutta toisaalta, nautin tästä kiireestä ja siitä kun on tekemistä, mulle ei kotona makoilu todellakaan sovi.

Mielialakin on siis viime päivät ollut korkeahko, mitä nyt pientä stressiä pukkaa, mut muuten. Ja vihdoin oikeasti voin  sanoa et ruoka maistuu hyvältä ja nälkä alkaa olemaan jälleen enemmän paha tunne kuin hyvä. Jesjesjes. Ja huomaan itsestänikin sen kuinka tää lisääntynyt syöminen on tuonut jälleen energiaa toimia, mutta silti jossain syvällä mun sisässä sitä Annelia ahdistaa, lähinnä paino. Paino joka varmasti nousee jälleen nyt kun syön kunnolla. Mut nyt yritän parhaani mukaan olla siitä välittämättä, eihän jouluna (eikä pikkujouluissa) pidä stressata painoa vaan nauttia kaikista ihanista murkinoista! Loppuun kuva viel minusta ja rakkaasta pikkusiskostani äsköisissä pikkujouluissa. 

<3

Öitä ihmiset, muistakaa olla kiltisti koska tontut kurkkii jo ikkunoiden takana! Minäkin koitan olla nyt kiltti ja palata koulutehtävien pariin, jos vaikka vihdoin sais ton kaks viikko myöhässä olevan tehtävän palautettua... Heh.

-Ida

Menneisyyden verhojen raotusta, part 3..

Eli tän vuoden tammikuu. Olin viel enemmän sekasin ja pakkomielteisempi ku joulukuuussa. Ja kävin alimmassa painossani, kilon verran anoreksian puolella. Ja silti vaan jatkoin sairaita juttujani, ja intohimoista painon pudotusta. Niin, onneks asiat on nykyään toisin, enkä suhtaudu läheskään noin negatiivisesti ''pakkosyöttäjiin''. Ja nyt kun ruoka taas pikkuhiljaa alkaa maistumaan, ei niitä pakkosyöttäjiä edes tarvita, vaikka ihmisinä ne ovat ihania ja elintärkeitä. :)

”VITTU MÄ OLEN LIHAVA JA SÄÄLITTÄVÄ. Tos tän illan fiilis. Kivasti oon kaveerannu Annelin kaa mut sit se tyhmä Bruno tuli kylää.. En tosi saanu paljoo paskaakaa oksennettua ulos, niinpä melkei koko konvehtirasia (1500cal) jää päivän pottii.. Tällä hetkellä vitutus niin suuri etten kykene kuin itkemää.. Ja koska Bruno on viime aikoina kyläilly taas ihan liian usein, keksin keinon estää tän. a) en osta kaupasta mitää suklaata, karkkia, leivosta, sipsiä, keksiä jne. b) jos joku muu tänne tuo aiemmin mainittuja tuotteia heitän ne roskiin heti! En mä saa kaveerata Brunon kaa, niin lihoo (ainaki jos oksennus epäonnistuu), siinä menee hampaat paskaan kuntoon ja muutenkin koko naama on taas kipeeä. Sitäpaitsi vihaan oksentamista, niin miks mun sisäinen Bruno sit aina pakottaa mut oksentaa? Mä en todellakaan ymmärrä ihteeni.. Ei siis ihmekää jos joku toinenkaa ei ymäärrä, huoh.” (1.1.2014)

”Noh tän päivän oon hengannu Annelin kaa, lämpimän kupin (90kcal) join ja pari kuppia sokeritonta mehuosoppaa. Satakaloria ei mielestäni ole kovin paha, vielä kun töissä liikuin paaaljon!” (3.1.2014)

”Mun paasto päätty tänää.. Äiti sai kuulla etten ollut syönyt mitää tänää ni totta kai se sit pakotti niille syömää, kerpele. 48h:n syömättömyyden jälkee on fiksuinta syyä pari palaa rasvasta pannaria, ja läjä spgettia kastikkeella. Kroppa sekos, ja nyt oon punainen ku paloauuto, tärisen ja oksettaaa.. Eiei, en kestä tätä..” (4.1.2014)

”Helvetin pakkosyöttäjät, eilen jouduin mäkkäriiin.. No tänään oon selvinnyt ilman mitään ruokaa, jes!!! Huomis aamun vaakassa se toittisti sit nägyy :) Saas nähä, liiikuntaakin tänää kiivasti työmatkalla ja töissä tullut.” (8.1.2014)

”46,2!! Jeah (: Tein viime yönä testin, ja nukkuminen oikeesti laihduttaa. Nukun siis jatkossa enemmän, tai ainakin yritän.. Testi:

n. 2:15 oon menos nukkuun, paino 46,8..

n. 7:30 herään eka kerran jotta saan auton, paino 46,4..

n. 9:30 herättyä oikeesti ylös paino enää 46,2!! 

Hyvillä mielin nyt töihin :) ” (9.1.2014)

”Tänään kuullu taas muutamalta ihmiseltä saarnan 'laihtumisesta', ja siitä mite näytän sairaalta. Paskat, näytän lihavalta, en luurangolta.” (10.1.2014)

”Eilinen meni, noh paremminkin ois voinu mennä.. Ekaks päivällä pulla ennen töitä, sit töitten jälkeen mut vietiin mäkkii.. Siellä juustohamppari ja n. puolet pienistä ranuista. Sit siinä kaikke duunailtiin frendin kanssa, ja illalla mentii viel heseen (?!?!). FUCK. Sielläkin juustohamppari ja puolet ranuista.... Sit menin sinne frendille yöksiki niin en vaakaan tänää päässy.. Toisaalta iha hyvä, oisin kumminskin vaan masentunut. 

Tänään aamu alkoi juotavalla jukurtilla, jatkui Ikean hodarilla, sen jälkeen vielä pulla, pala kääretorttua ja pari kuppia kaakaoo.. Reipas seittämäsataa kaloria. HYI. Pakkosyöttäjät, ärrinmurrin.. No, liikunnat ku vähentää on saldo enää ehk n. 300, ja illalla viel vähä jumppailen niin huomenna uskallan sit taas vaakaan :)” (15.1.2014)

”46,0. Uusi oma henk.koht. ennätys :) Muttei vieläkään alle 46, piru..” (17.1.2014)

”Aloitin tänää myös uudet työt, eräällä koululla avustajana :) Työ on kiva, siinä saa liikuntaa ja viettää aikaa lasten kans, mut yks huonopuoli löytyy: kouluruokailu. Muutenkaan kun sen opinahjon ruoka ei kuulu lemppareihini (yleensä täyttä paskaa) niin entä sit nyt kun yritän tosissani paastota ja saaha painon alas?! Oppilaat viel tietty painostaa ottaan sitä paskaa kunnolla, esimerkillinen kun on oltava..” (21.1.2014)

”Tjoo. Päivällä ihan liikaa puuroo mehukeitolla ja leipä. Illalla lämmin leipänen. Ja euron juusto. Yhteensä n.1000kcal, paska. Vähennettyäni liikunnat niin töissä ku vapaa-ajalla muute on saldo n.600-700, paska. Hypin äsken viel 800 x-hyppyä, ehk mä nyt voin mennä jollai omalla tunnolla nukkuu?” (22.1.2014)

” Pettymys, olkoon tän aamun sana. Vaiks mä en eilen syöny ku pari viinirypälettä ja yhen jaffakeksin, ni paino tippu vaan 100grammaa? Yleensä se on puolisen kiloa tippunu päivässä tolla syömisellä.. En tiiä johtuuko tuo sit liian myöhäisestä (ja runsaasta) teen lipittämisestä vai sit siitä yhestä fuckin siideristä jonka alkuillasta join, huoh.” (27.1.2014)

Joulukuu jipiiii!

Iiihanaa joulukuuta ihmiset!!

Niinpä sitä jo avattiin ensimmäiset kalenterin luukut, vaik ainakaa viel fiilis ei yhtään jouluinen oo. Mut onhan täs reilu kakskyt päivää aikaa kaivaa esiin se joulun ihana fiilis. Jos joku päivä pienen kuusen koristelis, se vois hieman lisätä jouluisuutta tässä kämpässä.

Kissan palautin pari päivää sit isin luo, ja voih miten tyhjältä tääl asunnos nyt tuntuu. Noo onneks jo reilun viikon päästä otan kultani takas tänne :3

Mun ruokahalukin alkaa palaa pikkuhiljaa, jess! Oon jo kolmena iltana syöny kotona yksin jotain ja sen lisäksi joka päivä jossain muuallakin jotain. Ihanaa, ruoka ei siis enään aiheuta samaa oksennus refleksiä minkä se viel viikko sit aiheutti, eikä kalorit niin paljoa pyöri mielessä. Nälkä ei kyllä edelleenkään ole paha tunne, mutta yritän parhaani mukaan silti syödä.. Ehkä tää tästä, toivottavasti pian, iloksi muuttuu. 

Huomenna onnibussilla Mikkeliin asuntoja kahtelee, jospa me joku luukku saataisiin!

-Ida

Vihdoin positiivisia asioita elämään!

Elikkästä siis, jos joku ei sitä vielä oo mistään kuullut: musta tulee opiskelija!
Pääsin Mamkiin, yhteisöpedagogiks lukemaan ja siinäpä sitä taitaa muutama vuos mukavasti vierähtää :) Ainakin mielialaan täl on ollu iha tosi hyvä parannus, elämä on nyt pari päivää hymyillyt normaalia enemmän. Toivon et täl on samanlainen positiivinen vaikutus viel ruokahaluunkin, tosi viel en sellasta ole huomannut.. Mut yksi asia kerrallaan kohti terveempää ja parempaa tulevaisuutta.

Mut vielä ennen alan vaihdosta pitäs jaksaa tehä läjä avoimen sosionomikoulun tehtäviä, 48h aikaa kolmen tehtävän palautukseen, ja no ne on viel hyvin alkutekiöissään. Noo eipähän tartte miettiä mitä sitä tekee seuraavat pari yötä...

-Ida

Tän hetkinen oravanpyörä.

Niin, täälläkinhän mä valitan jatkuvasti ettei ruoka maistu. Itse asiassa pelkkä ajatuskin ruoasta oksettaa, ni entä sit jos sitä pitäs syyä. Ja kun ei syö ni väkisin tippuu paino. Ja kun paino tippuu niin mun sisäinen anneli (anoreksiamörkö) alkaa herää henkiin. Vaatteet jotka puristi muutama viikko sit ei purista enää, ja anneli hurraa siitä. Mut muita osia mun aivoista se ahdistaa, tää terve osa minusta tajuaa sen et ei, en saa laihtua. Mutta kun, anneli vahvistuu päivä päivältä, sen ääni sisässä on joka päivä voimakkaampi ja voimakkaampi. Ja kyllähän mulla on nälkä, mut nälän tunne ei enää oo paha asia. Se tuottaa sitä samaa nautintoa jota se viime syksyn, talven ja kevään tuotti, ja ei se ei oo yhtään hyvä asia. Se ahdistaa ja paljon, en mä saa taas alkaa nauttia nälästä.. Oon myös alkanu miettii kaloreita, vaikka kuinka yritän olla niitä miettimättä ni jostain alitajunnasta välillä ne putkahtaa mieleen. Iltaisin sit aina ahdistelen sitä miten vähän niitä oon sinä päivänä syöny, paitsi et se vitun anneli hurraa. Se hurraa sitä enemmän mitä vähemmän niitä on tullu hankittua, se hurraa vaikka kuinka yrittäisin vaimentaa sen äänen. Ja kun kaikki tää painon putoaminen ja  syömättömyys ja annelin paluu ja kalorit stressaa ja ahdistaa ni se viimeinenkin ruokahalu häviää, tää oravanpyörä on ihan mahdoton. Millä mä pääsen tästä eroon? Jotkut on sanonu et syö vaan, kyllä se ruokahalu palaa kun syö vaan sinnikkäästi, mutta kun ei, ei se palaa. Tai en mä vaan saa itteeni kotona pakotettua syömään, se ruoka oksettaa niin paljon. Ja eihän sairaudet oo tahdon asia, tuskinpa kukaan tahtoo olla sairas. Ja sairaushan tää on, mut jos tän takia ensiapuun menee ni ne käännyttää jo ovelta takaisin. Mut apua mä varmaan tartten, en jaksas enää tapella itteni kanssa tästä asiasta...

Menneisyyden verhojen raotusta, part 2..

Elikkä siis, tää raotus ja seuraavat tekstit onpi viime vuoden joulukuulta. Tuntuu hullulta lukee noita tekstejä, en mä muistanu mite pakkomielle ne kalorit sillo oli. Ja miten naurettavasti panikoin 1000kcalorista? Iha oikeesti.. Hävettää jopa itseänikin lueskella noita. Mut no, koska tästä voi jollekin olla hyötyä ja koska näitä oon luvannu paljastella ni olkaatte hyvät!

”Tänään sit oon käyny kahessa mummolassa, lopputuloksena reilu 1000kcal.. Kohta kyllä siivoon ja jumppaan ni pääsen varmaa siihen 800 tai vähän alle. Tänään siis syöty: riisipuuroa, pipari x3, keksi x2, pullaa pieni pala x2 ja riisipiirakka. Hyihyi. Seuraavan kerran syön sit vasta huomen illalla, vuorokauden paasto on enemmänkin kuin ansaittu tän pvän ja eilisen jälkee.” (1.12.2013)

”Eilinen suju mainioisti, en syönyt murustakaan.. Ennen kuin sit jonain päähänpistona jäin ystävän luo yöks (se tietää liikaa mun syömättömyydestä..) ja sit muutama karkki, leipänacho, suolakeksi homejuustolla ja puol pulloo valkkaria. Ehk johoki tuhannen pintaa nous kalorisaalis..” (3.12.2013)

”47.7! Alle neljäkasin taas, jesjes. Suklaakalenterin suklaan mussuttelin (ja kaks keksiä jotta sain ton laatikon pesuun ja uudelleen käyttöön). Hyi mä. Tänää aattelin 'kokata' kukkakaalia ja sipulii. Kohta kunhan tarjouskahvin perässä ampaisen kauppaan.. Vaik ei mulla oo nälkä, eikä tee mieli ruokaa. Mut tiedän et ihmisen on joka pvä jtn syötävä, siks teen tota kevyttä ruokaa (n.50kcal)!! ” (4.12.2013)

”Ja mä nään kyllä peilistä miten mussa on vielä ainakin kaks ja puol kiloo liikaa rasvaa. En ees halua miettiä minkä näköinen olin sillon kun painoin yli viiskyt, hyihyi!!” (4.12.2013)

”JES! 46,7!!!! Mun aamun vaaka oli loisto, viel en kertaakaan näin kevyt ollut :) muut tulot:

Paino: 46,7

Vyötärö: 59 (0)

Lantio: 83 (-1,5)

Reisi: 45 (-1)” (6.12.2013)

” Omnom, lihava olo nyt. Ja peilistä nään ton puolen kilon turvotuksen, hyisaatana!! Tnää sit tsemppi päällä, katotaan minkä aikaa menee ennen kuin pakkosyöttö jatkuu.." (9.12.2013)

”Lihava. Kuolen tähän täyteen oloon. N.3000 kiitos vitu jouluruokien, torttujen,piparien ja karkkien. VITTU!!!! En syö enää ikinä mitään. Ikinä. Ikinä. Ja vaa'-alle en huomenna mene” (10.12.2013)

” Niin.. Tuota.. Vaik viikonloppu ei ihan suunnitellusti mennyt (fuck), niin mä tajusin jotain silloin. Mä oikeesti oon sairas ja tartten apua! Kauhealta tuntuu asia myöntää, mut hei oikeesti ei tää näännyttäminen oo terveellistä, mut vaiks mä kuinka yritän parantaa syömistäni en pysty. Sikspä mä sitä apua sit tartten.. Puhuin eilen koko viikonlopun tapahtumista muutaman ystävän kanssa ja niille pystyin jo myöntämään sairauteni, ehk se oli sit se mun ensimmäinen askel kohti taerveempää tulevaisuutta. En mä nyt mitenkä lihavaksi halua, en todellakaan, mut sen verran painoa takaisin (eli n.2kg) et mun hormoonitoiminta paranis ja menkat alkais taas.. Haluisin myös jatkossa pystyä syömään 'normaalisti', ilman et lasken kaloreita ja et liikun tai oksennan pakonomaisesti heti ruoan jälkeen. En vaan tiiä mite mä tuun onnistuu, ei mulla riitä taito tai kyky itelläni. Kait se ois pakko rohkaistua kallonkutistajalle, mutmutmut... No ehk tammikuussa sit, sinne asti mä kyllä pärjään tällä nykysellä tyylillä! 

Tänää oon syönyt joulutortun ja yogurtin, huimaa.. Eilen söin kaks mandariiniä ja kolme palaa suklaata. Huomenna taas vaakaan pitkästä aikaa, innolla odotankin jo tulosta! Hei ei, en mä saa riemuita siitä et laihdun kun just päätin parantua?! Apua, mun pää hajoo ihan just. Näihin sekaviin tunnelmiin, nyt mä rupeen tekee niit vitun x-hyppyi ja polttaa joulutorttua. Vaik just vannoin parantuvani. Ääääää!” (16.12.2013)

”Eiiii. A) mun olo on karsea, jalat tutisee, oksettaa ja paleltaa, joka asia vituttaa enkä jaksa kävellä yhtää.. B) oon syönyt tänään liikaa, en odota innolla vaakaa aamulla. C) sisko on yökylässä eli byebye kunnon yöunet..

Eka voi johtua joko siitä et oon nukkunu monta yötä ihan saatanan huonosti painajaisia nähden, tai sit tästä paastosta.. Tai sit oon kipee. Tokasta saan syyttää mummia ja siskoa. Ekaks mummin luona 1 ja 1/2 pientä perunaa, vähän kastiketta ja kaks lihapullaa, jälkkäriks minisiivu kääretorttua. Kaloreita about 250.. No sit pari tuntia tehokasta shoppailua ja nuo kalorit on poltettu, huh! Mut sit sisko tuli yöks.. Jouduin syömään 6 suklaakonvehtia (n.230kcal) ja yhen 130kalorin paulavanukkaan.. Noist kaloreista ehk muutaman poltin siivoomalla äsken vähän, mut reippaasti yli 300 ollaan tän päivän saldon suhteen, fuckfuckfuck!!! Kohta sisko rupee nunnuun, ja minä alotan hyppimisen. Tai ainaki yritän, jos tältä kauhealta ololtani vain suinkin pystyn.. 

Ja mun piti parantua?! En mä oikeesti pysty.. En ainakaan nyt kun se 45kg on lähempänä kuin koskaan!! Ja en mä alipainoinen oo ees paljoo, enkä todellakaan näytä liian laihalta!” (17.12.2013)

” Niin.. Mä taian olla kusessa. Eilen meinasin kahesti pyörtyä siskon joulujuhlassa, ja äitihän huolestu hirmuisesti totta kai. Ja laitto mun ystävälle viestiä, nyt se meinaa mennä kertoon äitille etten syö tarpeeks. Vittuvittuvittu.  Ja se syöttää mua jatkuvasti, en mä taho lihoa, eikä mun tartte. Ja ei se pakko syöttö auta mitää, pahentaa vaan mun päänsisäistä oloa. Huoh..” (20.12.2013)

”Nyt oon ollu maanantaista asti äitin luona viettämässä joulua, ja näinä kolmena päivänä oon syöny varmaan kahen viikon annoksen ruoka.... Painoakin varmasti sen mukaan tullu lisää, aapua! Kohta meen takas omaan mökkiin, ja helvetti mä jumppaan koko illan. Ja huomisen. Ja pekuna lähen reissaan Hesaan, en syö mitään ennen sitä reissua. 48h:n paasto, ehkä paras idea pitkään aikaan?” (25.12.2013)

"Lopetan myös kotona syönnin, tai syön vaan jos a) en oo missää muualla oo joutunu syömään ja on kuolettavan paha nälkä tai b) on vaan niin kuolettavan paha olo et pakko. Näitä oloja on ollu, aina välillä.. Huomena tyhjään jääkaapista roskiin viel kaike ylimääräisen, eiköhän tää sillä kurin onnistu :)” (29.12.2013)

”Kuiteski ruokailujen suhteen päivä meni hyvin, en syöny mitää, illalla sit kaverien kaa siivu paprikaa, porkkanaa ja yks sipsi. Nuokin pakotettuna.. Sit kun pääsin kotia niin ei-niin-rakas ystävä, Bruno (=bulimiakohtaus), tuli kylään. Mätin hulluna läjän suklaatia ja sit kävin moikkaa wc-ankkaa. FUCK. 

(Oon siis nimenny mun sisällä asustavat häiriöt, näin mun on helpompi ite ajatella asioita ja elää tän kaiken kanssa. Normaalisti mun sisässä asuu vain Anneli eli mun syömättömyyteen kannustava anoreksia otus, mutta silloin tällöin kylään tulee myös Bruno eli bulimiakohtaus) 

Nyt ei pitäs tollastakaa enää tapahtuu, jääkaapin tyhjänsin eilen ja suklaa varastotkin on tyhjät, eli dieetin pitäs onnistua ny hyvin :)” (31.12.2013)

Kevyimmillään mun paino siis kävi siin about 45kg:ssa, ja mun pitusella ihmisellä se tarkoittaa sitä et silloin alitin anoreksia rajan. Karua muistaa myös se, et tajusin jo tolloin olevani sairas, mut apua hain vasta monen kuukauden päästä ja oikean paranemisen alotin kesäkuussa.. Ihmiset, jotka samojen ongelmien kanssa kamppailette hakekaa sitä apua. Olkaa rohkeita, oikeesti se kannattaa! Tai jos joku havaitsee lähipiirissään ihmisen joka tarttisi apua, niin auttakaa häntä. Neuvokaa eteenpäin, kannustakaa syömään ja olkaa vain tukena. Muistan kuinka tärkeää tuolloin oli se kun vierellä oli vain joku joka tuki ja kannusti, vaikka aina en sitä ääneen sanonutkaan, enkä kyllä osoittanut muullakaan tavalla kiitollisuutta.


----


Toka osa tuli nyt yllättävän nopeesti, en siis yritellä vältettä kouluhommia.. :D
Mut mä lähen kohta kuuntelee Kaija Koota, huippua lauantaita lukijani!

-Ida

Pläh..

Pläääh, ruoka se edelleenkin vain tympäisee ja oksettaa. Tuntuu jotenkin turhalle kirjottaa näitä kuulumisia, kun joka kerta nää on samanlaisia. Mut no, sentää jotain positiivista on tapahtunut mun asenteessa, päätin oikeesti tosissani alkaa tsempata itteeni ylös tästä masennuksen montusta, nousta ylös tästä lattialta ja keksiä jotain tekemistä, ja olla valittamatta niin paljoa kaikesta mun ystäville. Koska eihän kukaan jaksa olla tälläsen 24/7 valittavan ihmisen ystävä. Kun kaikki muu elämässä luistais paremmin, ni ehket se ruokahalukin palais?  Toivon ainakin niin.. Tänä aamuna koin oikeesti kunnolla saman tunteen kuin viime keväänä melkei joka aamu; heräsin kamalaan pyörrytysoksetushuimaustärinä-oloon. Ja kaikki vain siksi et en ollu syöny 22 tuntiin mitään. Ja ei, ei kyllä ollu yhtää ikävä sitä oloa, onneks se meni ohi kun pakotin itteni syömää purkin mangorahkaa. Pitää nyt tänää viel illemmalla yrittää saaha ittesä syömään jotai, muuten herään huomenki aamul yhtä paskaan oloon. Hyi. 

Viime postauksestakin oon saanu kuulla palautetta, moni on järkyttynyt siit et kuin sairas olin ja et miten ne ei oo huomannu vuos sitten mitään. Niinpä, syömishäiriöiset on taitavia piilottamaan ongelmansa, siksi niiden havaitseminen alkuvaiheessa on valitettavan hankalaa, monesti nää häiriöt havaitaan vasta sitten kun ihminen on kuihtunut olemattomaksi. Ja silloin siitä paraneminen tietenkin on paljon vaikeampaa.

Onneks rakas karvainenkorvani on viihdyttäny mua tän viikon, on se vaan aika terapeuttinen otus. :3

Menneisyyden verhojen raotusta, part 1..

Njaha, ehkä nyt olisi jo aika alkaa raottaa verhoja entiseen, siihen aikaan kun tää blogi oli nimetön ja salainen. Siihen aikaan kun tänne kirjoitti täysin sairas ihminen, sairaita juttujaan.. Mulla on siis luonnoksissa 119 vanhaa tekstiä jotka olen teiltä lukijoiltani piilottanut silloin kun päätin aloittaa parantumisen. Kirjotin ennen tänne vähintään joka toinen päivä, välillä jopa kolme kertaa yhden päivän aikana. Siksi tekstejä on kertynyt ihan liikaa, ja osa jutuista on niin kamalia etten kaikkea voi julkaista, mutta jotain kumminkin. Aluksi tähä ensimmäiseen menneisyyden verhojen raotukseen paljastan viime marraskuun tekstejä, ja uskokaa tai älkää nää tekstit vain  pahenee joulukuussa ja tän vuoden keväällä.. Joka tapauksessa, olkaatte hyvät, pelokkaana jaan seuraavat pätkät, toivottavasti kukaan ei liikaa järkyty. Onneks nykyään  olen aivan eri ihminen ja seuraavat tekstit on vain huonomuisto menneisyydestä.

” Mut asiasta toiseen, tää blogi enimmäkseen käsittelee mun ajatuksia, varsinkin mun syömishäiriötä.. Muutama ystävä tosta häiriöstä tietää, mut eipä kukaan vielä mua terapiaan oo kiikuttanut. Itekin siis jollain tasolla tiedän olevani sairas, vaik en sitä myönnäkään mieelläni. Painoindeksini tällä hetkellä 19 ja risat. Syömättömyys. Se on se mun keino tiputtaa painoa, pääsääntöisesti. Vasta olin kolme viikkoo hyvin pienellä ruualla, no se kostautui nyt tänä viikonloppuna ja olen ahtanut ihteeni ruokaa kuin syöttöporsas. Kaippa se on elimistön tapa puolustautua tätä "sairautta" vastaan. Kyllä mä välillä saan bulimia kohtauksiakin, mut harvemmin. Ja liikun tositosipaljon” (4.11.2013)

”Onneks sentää liikuntakin runsahasti, eli loppujen lopuksi päivän saldoksi laskeskelin lettujen, lohen, vanukkaan, omenan ja kaiken muun jälkeen n.900kcal. Aika paljon, mut huomenna ei onneks yhtä kahvihetkeä lukuunottamatta tartte syöpötellä. Mut huomisesta kerron sit huomenna enemmän ;)

Loppuun viel otsikkoon sivuaminen, tää kulissin yllä pitäminen on henkisesti hyvin raskasta, oikeesti. Siks mä en toivo todellakaan kenellekään tätä sairautta.. Monena iltana yksin (tai kissan kanssa) kotona ollessani mä vaan itken, jumppaan ja itken lisää.” (4.11.2013)

”Aamulla pieni pala suklaata, sen poltin hetkessä töitä tehdessä, töitten jälkeen omena (vapaaehtoishommissa sekin tuli poltettua melko tehokkaasti) ja viel iltapalaksi omena ja proteiinipatukka, alas kupilla glögiä. Kokonaiskaloriarvioksi laskeskelin n.300kcal, hyvä mä!!!” (7.11.2013)

”Hyi, eilinen meni sit ryyppäämiseks.. Vaik en juonut ku 5 alkoholiannosta, eli en edes humalaa niin silti niitten annosten kalorimäärä ahdistaa. Miulla eii siis tällä hetkellä ole minkään asteen fyysistä krapulaa, mut tää henkinen olo. Hyihyihyi. Itseinho olkootsa päivän sana. Eilen tuli jo monesta eri pakkatilanteesta muutenkin syötyä ihan liikaa (n.1500kcal) ja siihen kun lisään nuo allkoholikalorit ni omg.” (9.11.2013)

”huomasin myös et miun solisluut näkyy enemmän kuin ennen, jesjes. Vatsa vaan pönpöttää näin iltaisin tositosi ällösti. ” (13.11.2013)

”Vyötärö on kaventunut kolme senttiä, omg. Ja muutkin kropan paikat sentin :)” (15.11.2013)

” Olipas kiireinen ja mukava päivä. Aamulla vedin laihaa kauravelliä pari desiä teelusikallisella voita (n.100kcal), mut sit liikunnallinen työpäivä nii nuo kalorit kulu. Sen jälkeen kokousta, äitin kuskausta, ja vapaaehtoisduunei. Taas se sama 450kalorin ällöleipä ja Muumitikkari. Jumppasin kyllä sen mestan vessassa hieman, sit ku pääsin kotiin ni lisää jumppaa. Ja viel illan kruunuksi hillumaan yön keikalle! Eli suuri osa kaloreista tuhottu:) kotiin vihdoin tovi sit päästyäni olo oli melko kamala, siks keitin vettä ja sekoitin siihen nuudeleitten maustepussin ja yhden hapankorpun. Kaloreita tossa ehk se n.70kcal, sopivan kevyt yöpala. Päivän saldo jäi siis varmaa n.200-400kcal, guud!!” (16.11.2013)

”Ihmiset, myös muut kun mun frendit, on alkanu myös huomauttelee mun "kuihtumisesta". Buahah, paskat sanon minä, jos ylipainoinen vähän haluaa kiinteytyä ni heti leimataan anorektikoks. Vaik joo,tiiän et painoni on iha ok luokkaa, ni silti se saa viel ihan huoletta muutaman kilon tippua!

 Mä en jaksa enää. Toisaalta joku pieni osa musta haluis et tää kaikki päättyisi, et pystyisin vaan syömään ja olemaan taas se onnellinen itseni, mut mä en pysty. Sitä pientä ääntä kymmenen kertaa isompi ääni mun sisässä alkaa kirkua heti kun mietinkin mitään tollasta. Tää on kai sit vaan mun kohtalo, masentua ja olla epäonnellinen, lukittautua tänne neljän seinän sisälle.” (16.11.2013)

” piti kummiski viiä sisko kebaballe (600kcal) ja sit ahmin viel 700kcal suklaat -> oksensin puol tuntia vessassa. Eli lähes kaikki tuli ulos.. Bulimia kohtaus siis taas vaihteeks, jippijei.” (19.11.2013)

” Sit uus jumppa korkattu:

150 x-hyppyä

50 vatsaliikettä

50 selkäliikettä

50 kyykkyä

50 peppua

200 x-hyppyä

50 vatsaa

50 selkää

50 kyykkyä

50 peppua

150 x-hyppyä” (24.11.2013)

” Meninäitillejasöinmunakastasekäpatonkia. Olinihanoktyytyväinenkalorimäärään. Tulinkotiinsöinpuolpakettiapipareita. Meninvessaanjatyönsinmeikkikynänkurkkuun. Epäonnistuin. Työnsinmeikkikynänuudestaan. Epäonnistuinuudelleen. Nytonwcpyttytäynnälimaajamullavitunpaskaolo. Tunnenkuinkanekaikkitusinapipariaimeytyymunvatsaanjalihon.. Meenvarmaavielkolmannenkerranyrittääoksua. Enmäikinäennenkääoofailannuyrjöystä, niinmiksnyt?! Apua!” (29.11.2013)

Ruoka on edelleen pahaa..

Huuoh..

Ruoka se ei edelleenkään maistu. Vaik kuinka haluisin syyä normaalisti ni ei, en vaan pysty. Tai kaippa mää enemmänkin voisin yrittää, mut helpompi vain luovuttaa ja olla syömättä. Äh, asenteeni on ihan väärä tähä asiaa mut... Ruoka ny on vain pahaa. Joka tapauksessa sain tiistaina antibiootti kuurin, sekä yskänlääkettä, nämä kun lisätään mun kollageenoosi lääkitykseen ni whippei. Sanotaanko vaik näin, et vatsaoireilta ei olla vältytty.. Näitä vatsaoireitaki tietty vois vähentää syömällä. Niin, kai se ruoka on elämän perus asia. 

Muuten mieliala on jo hivenen parempi, ihan niin apaattinen en enään ole. Jotain jopa jaksan jo tehdäkin, alkuviikon olin koulussa, ja kohta aattelin rueta tehtäviä tekeemään. Siivotakin pitäisi, saan rakkaan kisuni luokseni sunnuntaina. Mut en voi sitä kaatopaikkaan ottaa.

-Ida 

Peikko häivy mun elämästä..

Pitikin mennä lauantai iltana kehumaan et ruokahaluni on tallessa. Sunnuntai aamuna se nimittäin oli täysin kadonnut. Eilen söin kaksi palaa pullaa ja yhden suukon, tänään pari kourallista perunalastuja ja yhden klementiinin. Enempää en vain saa kurkustani pakotettua alas, vaikka kuinka haluaisin. Mutta sitä syömishäiriöö en missään tapauksessa takaisin halua, vaikka uhkaavasti nuo ruokamäärät alkaa viime kevättä muistuttaa.

Päässäni myös ihan kirjaimellisesti pyöriii ja pyörryttää. Sekin varmaan johtuu tästä syönti vähyydestä ja vahvoista lääkkeistäni. Jo niidenkin takia pitäisi syödä, mutta kun äh. 

Mutta mistä tää taas johtuu? Siitä että työt loppu, mulle jäi liikaa vapaa-aikaa maata kämpän lattialla yksin ja miettiä asioita, varsinkin niitä synkkiä vai ihan vain tästä kaamoksesta? Mutta kun piti valita luovunko koulusta vai töistä oli valinta aika selkeä, koulun eteen oon kuitenkin sen verran paljon jo tunteja käyttänyt ja se aina kolme päivää kuusta tuo elämään tooosi paljon virkistystä. Ja onpahan siinä tekemistä myös vapaa-ajalla. Mut sen syyn kun tähä apaattisuuteen tietäs..

Musta oikeesti tuntuu et tässä kohti tämän asunnon lattiiaa on kohta monttu, sen verran paljon täs on tullu lahnattua. Mutta kun en jaksa yhtää mitää ylimääräistä. Tänään oon jo torkkunu kahdet päikkärit ja kohta aattelin rueta yöunille (tosin kello soi huomenn 4:45), hyvin outoa. Enhän minä yleensä nuku kun maksimissaan ne yhdet päikkärit ja kukun lähes aina puolille öin. 

Voi kökköjen kökkö, mä vaan toivon et mun ruokahalu palaa pian ja et mun ilo sekä energia sen myötä. Eihän tästä elämästä tuu yhtää mitää jos nyt jämähdän tähän lattialle. Mutta kun löytäisisinkin vain jonkun ratkaisun..

Kämppäki alkaa jälleen muistuttaa kaatopaikkaa, ens viikon tenttiin pitäis lukea, mutta kun mikään ei inspirois. Huomenna ois pääsykokeet, pakko nyt ainakin niihin on yrittää panostaa ihan täysillä.

Ja oli muuten harvinaisen sekava teksti, koittakaa saada jotain selkoa.. 

-väsynytsekavajatyperä ida

"Vaan ihana enkeli vierellä käy"

"Maan korvessa kulkevi,

lapsosen tie.

Hänt ihana enkeli,

kotihin vie..."

Tuo laulu soi päässä, mut toisaalta sopiihan sen sanat tähän pyhäinpäivään paremmin kuin hyvin. Koko päivä meni rakkaitten nimettömien kanssa, oli huippu ihana näytelmä, yleisökin liikuttui.

Muuten elämä kulkee omaa polkuaan, vaihteeksi taas hieman synkempää sellaista. Työasiat meni päin mäntyä, pääsykokeet ja mahdollinen kouluunpääsy stressaa, tuleva julkisuus alkaa jo pelottaa ja kaikki muukin vetää mieltä matalaksi. Tekis mieli vaan nukkua koko aika. Onneks sentää ainakin vielä rakkaat ihmiset on saanu mieleni kohoamaan, tämä synkkyys vaihtuu iloon edes silloin. Mut yksin olo on tuskaa.. Mutta valitettavasti joudun yksin viettämään välillä aikaa paljonkin, liikaa. 

Syöminen kuitenki sujuu hyvin, sen puolin ei ole ongelmia onneksi nyt. Edes jotain postitiivista minunkin elämässä. 

Ihanaa pyhäinpäivää ihmiset, Ida.

Voihan pöpöt!

Niin se flunssa vaan minutkin sänkyyn kaatoi, mälsää. Nenä on tukossa, yskittää ja päähän koskee, ruuminlämpö 38C. No, pakko popsia läjä lääkkeitä tänään, josko huomen pääsisi taas töihin ja saisi alottaa viikonlopun mukavasti. Kuumeesta huolimatta illalla olen menossa äitin kanssa Jari Sillanpään konserttiin, jipii! 

Sain myös kolmet päässykoekutsut, toivottavasti jotkut edes onnistuu ja pääsisin kouluun tammikuussa, oikeesti tutkinto-opiskelijaksi. Sitä kun me avoimessa ei olla, sen koulun tentteihin pitäisi jaksaa alkaa lukee... Jos jotain hyödyllistä saisi aikaseksi tänä sairaspäivänä.

-Ida 

Arki on sittenkin ihan jeees.

Helou, helou!

Arkeen palaaminen on ollut ihan jees. Koulussa meni alkuviikko nopiasti ja hyvin, uutta opittiin ja uusia tehtäviä saatiin. Vaik stressiähän ne tehtävät lisää, mut eii se mitään. Vähensin myös muutaman kurssin pois, koska kela alkoi napisee asioista.. Mut ei siitä sen enempää, tyhmä kela, toivottavasti asiat nyt menee niitten mieliks enkä jäis ilman elantoa..

Töihinkin oli superkiva palata tänää, ihana oli nähä lapsia ja huomata ettei ne ollu mua unohtanu, päin vastoin ikävöineet olivat pienet. Tänään oli myös ihana saaha isin tekemää ruokaa, ja saada Roosa pariksi yöksi yökylään. Kyllä, luitte oikein, minusta ruoan saaminen oli ihanaa. Ruokahaluni on siis onneksi palanut, ja erilaista murkinaa on tullut viime aikoina tultu syötyä.. Välillä liikaakin, painon nousua ei voi estää. Mut parhaani yritän olla liikaa masentumasta asiasta. Onneksi seuraavat viikot tulevat olemaan melko kiireisiä niin eipä tuolle masentelulle taida pahemmin jäädä edes aikaa. ;D

-Ida

Loman loppu.

Hola hola, loma on nyt takana! Ihanaa oli, iho rusehtaa ja mieli on rentoutunut, loma blogista (honotmatkalla.blogspot.fi) voitte käyä lueskelemassa lisää halutessanne. 

Kotiin oli kuitenkin kiva palata, tavata jälleen rakkaat ihmiset. Mut toisaalta oli ahdistavaa nähä miten pitkälle syksy onkaan ehtinyt jo, ja palauttaa mieleensä kaikki stressin aiheuttajat... Niin koulu, työt, taloudellinen tilanne, masennuspelkostressi kuin kaikki muukin. Plääh!

Tänään myös ikävä, ikävä korvaamatonta ystävää kohtaan on tuntunut päällimmäisenä sydämessä. Olisihan tänään (tai no eilen, tais mennä sunnuntain puolelle tän julkaisu) Jennan kakskyt vuotis synttärit. Voi kunpa vain hän sais olla niitä täällä meidän kanssa juhlimassa, eikä vain pilven reunalta katselisi... Ja kuinka ihanaa olisikaan hankkia lahjaksi jotain aivan muuta kuin hautakynttilöitä tai kukkia, mut eii pysty ei. <3

Valvottuja tunteja takana liikaa, n.39, tai nukuinhan minä tänään päivällä tunnin, mutta eipä se pahemmin auttanut. Siksipä nyt on käytävä nukkumaan, oman rakkaan siskon viereen. <3

-Ida

lomaa!

Nukkumatti tais unohtaa mut.

Senpä kunniaksi kirjottelen nyt tänne, ei sit tartte enää huomenna yrittää keretä. Huominen pitäs viel jaksaa töissä ja wanuvan palaverikin olis, sit alkas reilun viikon mittainen loma! Kypros, täältä me kohta tullaaaaaaan. Matkalaukku on suunnilleen pakattu, muutamia pieniä asioita sinne pitäis viel huomenna pistää. Ja asuntoon pitäs tehä pieni raivaus, jotta äiti voi tulla siivoo sillä välin kun olen poissa. 

Tällä innostuksella ja jännityksellä on onneks ollu positiivinen vaikutus mun mielialaan, masennus mörkö on hiipinyt jo melkein kokonaan piiloon, saas nähä tuleeko se piilostaan ulos viel jossain vaiheessa.. Mut tän mörön piiloutumisella on ollu myös ruokahalua lisäävä vaikutus, enää ruoka ei maistu niin paskalta eikä ole niin vastenmielistä kun mitä se viikko sitten viel oli. Tämäkin on paranemisen kannalta hyvä asia, tosin loman ja rantakunnon kannalta ei.. Herkkulakkokin loppuis perjantaina, jeii. Ja tänään lyheni mun tukka, nyt näytän taas ihmiseltä. 

Palailen tänne sitten loman jälkeen, eli aikaisintaan 11.10. Siihen asti nauttikaa lokakuusta, sateista ja rännästä, minä ja Jussi lähetään nauttimaan auringosta ja uimisesta. :)

-Ida

Voihan sosionomi opinnot..

Hauskaa lauantaita ihmiset!
Tai toivottavasti teillä on hauskempi lauantai kun tämä mun, mut pakko näitä koulutehtäviäkin joskus on tehdä. Vaikka sitten näin lauantai iltana. Huoh.. Sentään rakas kissani on seuranani taasen muutaman päivän ajan.
Onneksi sentään koko lauantaita en koululle ole uhrannut, aamulla kummini kävi ensiksi miehensä kanssa kahvilla luonani, sitten päivällä teimme Jussin kanssa vaatekaapin inventaariota. Ja voi apua, miten paljon mulla onkaan noita vaatteita! Inventaario jäi vielä kesken, sitä olisikin tarkoitus jatkaa huomenna.

Kiti<3

Kuitenkin vielä illasta kävimme Virtasalmella, Jennan haudalla ja isovanhempien luona kahvilla. En ymmärrä miten mulla voi vieläkin olla näin kova ikävä Jennaa, onhan hän ollut jo kaks ja puol vuotta enkelinä. Mutta silti, yhä edelleenkin sydämmeen sattuu ja meinaa itkettää kun sitä ihmistä muistelee. No, kaippa tämä ikävä muuttaa muotoaan ja helpottaa vielä jokin päivä..
Ja virtasalmen reissu veti mieleni taas matalaksi, tällä hetkellä olo on jälleen hyvin synkeä. Pari päivää mieliala oli jo korkeammalla, onneksi. Onneksi fiilistä myös helpottaa se tieto että viikon päästä istuskellaa Jussin kanssa palmujen alla, kaukana huolista, murheista ja stressistä.
Mutta jotta viikon päästä voi rentoutua, pitää nyt palata kouluhommien pariin ja jaksaa keskittyä päihdetehtävään. Vaikka enemmän mua houkuttelisi ihan mikä tahansa muu homma, esimerkiksi uuden tatuoinnin suunnittelu. ;)

-Ida

Minun tarinani, osa 3.

yksi lukuisista dieettisuunnitelmista

Osa 1: http://mmylifemmy.blogspot.fi/2014/06/minun-tarinani-osa-1.html
Osa 2: http://mmylifemmy.blogspot.fi/2014/07/minun-tarina-osa-2.html

Loman kilojen karistus operaatio jatkuikin hulluna koko loppu vuoden. Paastoamisen ja liikkumisen lisäksi aloin jossai lokakuun loppu puolella saamaan bulimiakohtauksia. Olin niin nälkäinen paastoamisesta,että menin suunnilleen kerran tai pari viikkoon kauppaan, ostin hirveän läjän herkkuja ja mässäsin ne napaani tosi nopeasti. Sitten iski hirveä morkkis ja työnsin sormet, kynän tai ihan mitä vaan kurkkuun jotta oksensin. Ja en suostunut lopettamaan oksennusta ennen kuin olin varmasti tyhjä. Nämä bulimia kohtaukset jatkui tasaisen epätasaisesti pitkin syksyä, aina tän vuoden maaliskuulle asti.
Syksyn aikana painoni vain tippui, olin jo selvästi alipainoinen ja vaatteet roikkuivat päälläni. Vedin energiatasoni jopa niin alhaisiksi että meinasin monesti pyörtyä marras-joulukuun aikana. Pahin oli kun meinasin pikkusiskoni jouljuhlassa menettää tajuni, siinä vaiheessa äitikin huolestui ihan tosissaan. Ja edelleen sain kuulla pitkin syksyä ihmisiltä kommentteja, jotka sairaalla tavalla tuottivat mielihyvää, vaikka ihmiset olivat vain huolissaan. Ja aiheesta olivatkin. Perustin tän blogin marraskuun alussa, sillon tää oli sairas anoreksia blogi jossa kerroin laihtumisestani, dieettivinkkejä ja mittaustuloksiani jne. Sen enempää en nyt aio raottaa teille blogini alkuaikojen teksteistä, mutta ne kaikki ovat tallessa ja vielä jonain päivänä teen kokonaan oman postauksen, jossa jaan pätkiä näistä sairaista teksteistä. Vielä en ole tarpeeksi vahva siihen, mutta kuvia viime syksyltä saatte nyt. (Tosin näidenkin julkistaminen pelottaa..)

Ylärivin kuvat marraskuulta, alarivi joulukuulta.

Painoni kävi joulukuun puolessa välin anoreksian puolella, sitten tuli pikkujoulukausi ja joulu, tämä nosti painoani pari kiloa. Ja tottakai minä siitä sitten masennuin, ja aloitin tammikuussa uuden vuoden dieetin, kiristin vyötäni miljoonannen kerran ja piiskasin itseni jälleen kestämykseni äärirajoille. Aloitin tammikuun lopussa työt kuoppakankaan ala-asteella avustajana, tämä tarkoitti pakollista ruokailua vähintään kerran päivään ja silloin tällöin pakollisia pullakakkuhetkiä opettajien huoneessa. Paitsi että muutaman kerran kevään aikana jätin koululounaan väliin, aina hyvällä tekosyyllä, joko lääkärin tai hammaslääkärin vedoten.

Helmikuu 2014.

Uusi työ toi tullessaan myös masennuksen, vaivuin hyvin pohjalle mielialassani, jopa niin alas etten kyennyt kämpästäni poistumaan. Onneksi minulla on aina ollut välittäviä ihmisiä ympärillä, ihmisiä jotka kiskoivat mut ylös asunnosta tuollon keväällä. Erityisesti Jussille olen superkiitollinen, hänen ansiostaan olen nyt tässä ja näinkin hyvässä kunnossa. Hän ja äiti mut maaliskuulla avusti myös lääkäriin, jossa sitten minulle syömishäiriö ja vaikea masennus diagnosoitiin. Mutta eihän mun paraneminen siitä vielä alkanut, ainakaan syömishäiriön osalta. En nähnyt itse itseäni sairaana, pidin omaa käytöstäni ihan normaalina. Pidin itseäni lihavana. Olin oikeasti sairas. Lopulta kuitenkin lääkäreillä ramppaus ja läheisten puheet alkoivat pureutua munkin paksuun kalloon ja silmieni edestä se syömishäiriön vääristävä harso alkoi repeillä, ja 10.6. päätin aloittaa parantumisen.
Helppoa elämä ei tuonkaan päätöksen jälkeen ole todellakaan ollut, välillä tie on hyvinkin karikkoinen ja vaikea. Välillä (tai lähestulkoon koko ajan) painon nousu ahdistaa suuresti, mutta silti yritän parantua. Vaikka tällä hetkellä se tuntuu vaikealta, masennus kun meinaa palata ja ruoka ei meinaa maistua... Mutta nyt taistelen noita mörköjä vastaan oikein kunnolla!

Maaliskuu 2014.

Syksyn synkkyys.

Hellouh!

Pitkä, tarkoitukseton, tauko on nyt ohi. En vain yksinkertaisesti ole kerennyt, enkä jaksanut tänne kirjoitella.. Työt alkoi pari viikkoa sitten, hyvin ovat sujuneet ja lapset ovat maailman ihanimpia. Niiden pienten ihmisten vuoksi jaksan nousta joka aamu töihin, vaikka muuten motivaatio eri asioihin ja juttuihin on kadoksissa. Koulukin alkoi maanantaina, ja huh miten paljon hommaa se tuokaan. Stressitaso on hyvin suuri, mut eiköhän tästä kaikesta työstä selvitä.

Palaan mielialaani, sairastin siis viime keväänä syvän masennuksen, ja nyt syksyllä kun pimeys ja kaamos valtaa ulkoilman niin riski sairastua masennukseen uudestaan on suuri. Ja ruokahaluni on ollutkin viime viikon ajan ihan kadoksissa, väkisin on saanut ruoan tunkea alas kurkusta, niin omasta kuin muiden pakotuksesta, ja normaalia vähemmän olenkin syönyt. Mut en mä tarkotuksella ole syömättä, en  todellakaan tahdo sairastua syömishäiriöön uudelleen. Sitä tautia vastaan taistelen viimeiseen asti. Mutta niin, viime kevään masennus alkoi juuri tällä ruokahalun menetyksellä ja väsymyksellä ja alakuloisella fiiliksellä, kaikki samat oireet mulla on tällä hetkellä. Huoh,. Yritän kuitenkin pyristellä tätäkin peikkoa vastaan parhaani mukaan, toivottavasti siinä myöskin onnistun. Onneksi kahden viikon päästä olen lentokoneessa matkalla palmujen alle, siinä yksi hyvä motivaatio olla vaipumatta kokonaan synkkyyteen.

Ja se mun tarinan kolmas osa.. Se tulee joskus. Kunhan saan itseäni niskasta kiinni ja puristettua sen kasaan.

-Ida

Kuulumisia pääkaupunkista!

Viime viikkojen aika on kulunut kuin siivillä, johtuneen varmaan siitä että oon melkeinpä kokonaan asunut Helsingissä. Ja täälläpäin Suomea elämä on ollut jollain tavalla helpompaa kuin kotona. On vaan saanut nauttia elämästä ja kuvauksista, kokea kaikkea kivaa. Kuvausten tuotoksia pääsette ihailemaan sitten joskus ensi vuoden puollella, onneksi vasta. 

Ensi viikolla alkaa kuitenkin sitten arki, joka kaikkine kiemuroineen alkaa jo pikku hiljaa stressata. Odotan kuitenkin innolla uutta työtä päiväkodissa ja alkavaa opiskelua avoimessa AMK:ssa. Tosin saa nähä kuin kauan mun luku innottomuudella ja laiskuudella jaksetaan tehdä etäopiskelutehtäviä, heh. 

Syödäkin olen muistanut erittäin ahkerasti, välillä tuntuu että liiankin. Painoni kuitenkin on noussut hirmuisasti, ja no pakko myöntää että se ah-dis-taaa. Ja paljon. Eikä ahdistusta ainakaan helpota toisten ihmisten huomauttelu mun painon noususta.. Kaikkea kun ei tarvitsisi aina sanoa ääneen. Vaikka kaippa ne ihmiset asiasta hyvällä sanoo, niin pahalta se syömishäiriöisen korvissa kuulostaa. 

-Ida

"Ja niin taivas itkee hiljaa vasten sun ikkunaa"

Plaah. Syksy lähestyy. Samoin kaamos. Ja mieli synkkenee... Oon nyt pari yötä kärsinyt unettomuudesta (viime yönä en nukkunu yhtään), energia ei meinaa riittää samanlailla kuin ennen, en jaksa iloita joka asiasta, en jaksa välittää siisteydestä. En jaksa mitään ylimääräistä. Ja nyt on vasta elokuun puoliväli, hui apua mitenkähän pahaks tää synkkyys oikein kerkeää painua ennen kuin on joulukuu. En kyllä taida haluta murehtia sitäkään asiaa etukäteen. Ja ruokahaluunkin tää kaikki alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa, voi räkä. No toistaiseksi olen vielä syönyt 'normaaliin' tapaan, mut enemmän itteensä kotona ollessa saa pakottaa syömään. Yhä edelleenkin jostai ihmeen syystä mun on miljoona kertaa helpompi syödä jonkun seurassa, jossain muualla kuin kotona. 

Ja ulkonakin sataa.. Ikkunan läpi kuuluu Helsingin liikenteen pauhantaa, ihan vain pikkaisen voimakkaammin kuin kotikaupungissa. 

Postaus on sekava, mut niin on mun pääkin. Tän selkeämpää tekstiä ei nyt pysty muodostaa. Ja se minun tarinan kolmas osan julkaisu siirtyy taas. Ei vaan oo ollut aikaa/energiaa pusertaa sitä valmiiksi, eikä varsinkaan ettiä siihen sopivia kuvia. 

-Ida

Elokuisia kuulumisia.

Jee- mä pääsin kouluun, sittenkin! Tai no, avoimeen amk:hon, mut on sekin parempi kun se etten mitään syksyllä opiskelis. Muutto ainakin osittain Mikkeliin on siis edessä, jossain vaiheessa tätä syksyä. Reissut Helsingissäkin jatkuu yhä, saas nähä kuinka kauan viel.. Onneks tuo koulu alkaa vasta enskuun 15 päivä. Ja muutenkin hirveästi paljon kiirettä piisaa, siksipä se minun tarinani kolmas osa yhä on aivan alkutekijöissään.. Lupaan yrittää saada sen julkaisu kuntoon ensi viikon aikana. 

Muuten mulla menee ihan kivasti, syödä olen muistanu joka päivä- ja useita kertoja päivään. Niin kuin ne normaalit ihmiset nyt syö. Painokin nousee, sen huomaa peilistä ja vaatteista, aika paljonhan se tietty minua yhä ahdistaa ja tavallaan jopa surettaa mutta silti yritän olla ajattelematta asiaa. Vaikka tiedänhän minä jotta ei syömishäiriöstä parane jos paino ei nouse. Liikuntaa harrastan kyllä ihan mukavasti, mutta en laihdutusmielessä. Mielialakin on mukavan tekemisen, ystävien, perheen, kiireen ja helteiden ansiosta pysynyt korkeana, masennus on historiaa! Vaikka pelkään kohta alkavaa syksyä ja kaamosta, silloin voipi olla vaikeampi pitää masennusta poissa elämästäni.. Mut saas nähä kuinka käy. :) Eipä mulla muuta, palailen luultavammin ensi viikolla tänne! Nauttikaa kesästä ja lämmöstä, vielä kun se on mahdollista.

-Ida

Huh hellettä!

Tämä kuumuus vie voimat, ja ajattelukyvyn ihan nolliin. Mut ei pitäs valittaa, muutaman viikon päästä se syksy pimeytineen ja kylmyyksineen tulee.. Mutta vaikka kuinka kuuma ulkona ois, minen ole järveen uskaltautunut, enkä kyllä koko kesänä aatellut mennäkkää. Ei mun itsetunto salli itseni hyppiä bikinit päällä rannalla, ja sitä paitsi vesi on kylmää ja likaista niin miksi ihmeessä sinne pitäs mennä? Kyllä kylmä suihku riittää mulle. :)

Kiirettä elämässä on piisannut, ramppaan puolet viikosta helsingissä yhden projektin vuoksi, ja se toinen puoli viikosta menee sit kotopuolessa asioita hoidellen, perhettä ja ystäviä nähden ja huilien. Tännekkään en yksinkertaisesti ole kerennyt vain päivittelemään kuulumisia, ja minun tarinani kolmas osakin on viel luonnosmuotoisena ja hyvin keskeneräisenä, yrtiän mahdollisimman pian sen rustata loppuun.

Mutta nyt itse asiaan, miten minun paranemiseni etenee? Hyvin, omasta mielestä. Helsingissä ollessa syödään ensin hotellin aamiainen, sitten lounas ja illallinen, monesti viel välissä jotain pientä välipalaakin. Eli ihan hirveästi paljon, toisten mukaan normaalisti. Mut minua itteeni meinaa välillä tuo ruoka määrä ahdistaa.. No varkaudessa sitten olen kanssa joka päivä syönyt jotain, toisina päivinä vähän vähemmän ja keveämmin (esim. eilen söin vain yhden pirtelön ja happy mealin..) mutta mahdollisimman monena päivänä olen yrittänyt syödä normaalisti. Liikuntaa en pahemmin harrasta, sen mitä nyt arjessa tulee normaalisti liikuttua ja helsingissä kaupungilla kierreltyä. Oon myös havainnut painoni nousseen, vaikka vaa'alla en ole käynyt. Jotkut jo ennen hyvin tiukat vaatteet alkaa olemaan vielä enemmän tiukkoja ja pieniä, ja voi että miten paljon se ahdistaakaan.. Vaikka joo, tiedän että tähän paranemisprojektiin kuuluu painon nousu ja normaaliin painoon pääseminen niin silti en voi mitään tälle ahdistukselle. 

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille, mää lähden kohta juhlimaan kavereitten kanssa!

-Ida

:)

Whiii, aika näin kesällä kesäteatterin parissa kuluu oikeasti ihan sairaan nopeasti, nyt on jo heinäkuun puoliväli? Hullua. Meiä esitykset loppui sunnuntaina, olo on jotenkin tyhjä ja outo siksi tällä hetkellä. Mitä tällä kaikella vapaa-ajalla nyt tekee kun ei pääse hillumaan ihanien ihmisten kanssa taipaleeseen..?
No onneksi sentään on edes joitain suunnitelmia lähitulevaisuuteen, heh.

pari kuvaa meiä esityksestä :)

 

Muuten elämä kulkee jotenkin, syöminen toisina päivinä sujuu hyvin ja eikovinpaljonahdistavasti, mutta sitten vielä on runsaasti niitäkin päiviä kun lihominen (jonka itse ainakin huomaan nyt jo ja pahasti) ahdistaa ihan sikana ja sillon se ruoka on vain väkisten työnnettävä suuhun. Tai jos itse en sitä työnnä, niin aina löytyy joku ihminen kuka sen tekee..  Liikuntaa viime aikoina on tullut kanssa harrastettua runsaasti jo ihan esitystenkin takia, mutta silti toisinaan se sisäinen syömishäiriöpeikko kaivautuu jostain aivojen perukoilta esiin ja saa mut laskemaan poltettuja kaloreita ja tekee siten onnelliseksi. Kaloreista puheen ollen, ruokien kaloreiden laskemisesta olen pikkuhiljaa pääsemässä eroon, välillä on jopa mennyt kokonainen päiväkin laskematta yhdenkään ruoan kaloreita. Ja tänäänkin olen syönyt ihan hillittömät kalorimäärät (neljä kertaa jäätelöä, monta riisipiirakkaa, rieskaa, broileripastaa, pähkinöitä, pullaa, kakkua.....), tosin se ahdistaakin tällä hetkellä aika paljon. Mutta yritän olla miettimättä asiaa, huomenna kun voi sitten elää hieman keveämmin. :)

Mutta nyt nukkumaan, aamulla me lähetään Tykkimäelle!

-Ida

Minun tarina, osa 2.

Kevään (jos en väärin muista niin joskus helmi-maaliskuun vaiheilla) 2013 aikana minuun siis iski pakon omainen tarve saaha itteni ensiksi laihaksi yo-juhliin. Aloin liikkua enemmän, aloin laskea kaloreita ja vähentämään syömistäni, aloin pitämään paastopäiviä. Tällä tavoin sain muutaman kilon painoani karistettua, ja olin onnellinen. Sain jälleen ihmisiltä kommettia asiasta ja olin vielä onnellisempi. Kuitenskin lopulta pari viikkoa ennen juhlia oli miun aloitettava lihotuskuuri, muuten mekko olisi tippunu päältäni. Ja se oli ihan kamalaa, sisuskaluni ja aivoni itkivät verta kun epätoivoisesti söin toinen toistaan epäterveellisempiä ruokia.

No, juhlista selvittyäni tuli jälleen Norjan reissu. Tällä kertaa reissulla ei samanalaista suurta parantavaa vaikutusta ollut kuin ensimmäisellä kerralla. Vaikka ne maisemat ja se maa mieltä suuresti rauhoittikin, niin syömisongelmaa se ei poistanut. Vaikka kyllä siellä hirveästi paljon piti syödä, laskin jokaisen suupalan kalorit ja masentelin niitä iltaisin sängyssä yksin. Levähdyspaikkojen vessoissa tein salaa x-hyppyjä ja muita pieniä jumppia, aina kalliolla hyppiessä mietin mitenkä paljon sain kaloreita poltettua. Ja kun sain kamalan angiinan, enkä pystynyt muutamaan päivään syömään mitään, olin oikeastaan ihan tyytyväinen tilanteeseen.

Suomeen kotiuduttua kovensin diettiä: olihan reissussa kertyneet kilot saatava pois ja itsensä rantakuntoon. Pidin entistä enemmän paastopäiviä, jätin tapaamisia joihin liittyi ruokailu väliin, välttelin tilanteita joissa pitäisi syödä. Laskin entistä tarkemmin syömäni ja kuluttamani kalorit, tein ahkerasti kotona jumppaa ja liikuin muutenkin mahdollisimman paljon. Asetin itselleni paino tavoitteita, ja aina kun yksi tavoite oli täyttynyt asetin uuden. Jäin koukkuun painon pudotukseen, jäin koukkuun ihmisten huolestuneisiin kommentteihin. Enkä edes missään vaiheessa pitänyt itseäni mitenkään erityisen hoikkana, päinvastoin.

Kesää 2013.

Niin kului koko kesä ja saapui syksy, painonpudotukseni jatkui yhä. Sain yo-lahjaksi matkan Kyprokselle ja kun se loma alkoi lähentyä oli tietenkin vyötä kiristettävä lisää; eihän rantalomalle voi lähteä jos ei ole rantakunnossa? Onneksi edes itse matkalla pystyin aika hyvin kalorit ja kilot unohtamaan, nauttimaan lomasta ilman huolia ja murheita, se reissu olikin valla mainio! Mutta kun sieltä Suomeen palattiin sama vanha ahdistus palasi, ja oikeastaan vain paheni kun reissun jälkeen hulluna menin vaa'alle ja huomasin mitenkä paljon se viikon lomailu olikaan lihottanut. Siitä alkoi loma kilojen karistus operaatio.. (jatkuu osassa 3).

Heiheiheinäkuu!

Jahas, mistäs sitä oikein aloittaisi? No, ensiksi hyvää ja toivottavasti helteistä heinäkuuta ihmiset :)

Sitten ikävimipiin asioihin, minä en päässyt kouluun. Ja siitä masennuin aika suuresti eilen, ruokahaluni hävisi ihan kokonaan ja niinpä eilisestä tuli paastopäivä.. Voih, vastahan mä vannoin etten niitä enää pidä. Ja vaikka mieliala ei vielä paljoa eilistä parempi ole, niin tänään sentään olen jo syönyt, ensiksi päivällä pakotettuna makkarakeittoa, pasteijan ja porkkanakakkua, äsken vielä pakotin itseni syömään makaroonia ja suklaata, en todellakaan mielelläni niitä syönyt enkä muista millon viimeksi pitänyt näin kovasti itseensä pakottaa syömään.. Ehkä huomenna jo toivottavasti ruoka uppoaa paremmin alas. Ja no nyt pitäis enään sitten keksiä että mitä sitä sitten syksyllä alkaakaan tekemään, ja millä tämän mielialan saisi taas iloiseksi kohoamaan. Muuten viime viikko meni syöden aikas normaalisti, tai niin normaalisti kun tässä kiireessä on kerennyt.

Sunnuntaina oli Aliisa ihmeiden maassa-esityksen ensi-ilta, se meni oikein hyvin! Tänään oli toinen esitys, se ei ihan niin hyvin mennyt, polveni muun muassa hajosi.. Mutta särkylääkettä ja kylmää vaan nyt, pakko olis huomenna jälleen olla esitys kunnossa. :) 

 Kuva minusta ja siskostani eräissä roolivaatteissa. :D

Kahen viikon päästä alkais elämässä yksi tosi jännä juttu (kerron ehkä joskus asiasta lisää (; ), joka on alkanu pikkuhiljaa stressata. Niin sen vuoksi että en halua lihoa ennen tätä juttua ja muutenkin, kaikki uusi on aina stresaamisen arvoista.

Ei kai mulla muuta kummempaa ollut, palailen tänne taas jokin päivä :)

-ida

Kuulumisia, kuulumisia.

Huh, kiirettä kesäteatterin parissa piisaa, siinäpä taitaa olla se päällimmäinen syy hiljaisuuteeni täällä. Harkkojen jälkeen pää vain lyö tyhjää, ja monena iltana on pitänyt vielä vaatteita ommella.. Niin myös tänää, se projekti alkaa kohta.

Vaikka kiirettä ja stressiä riittää, on silti mulla jäänyt aikaa asioiden miettimiseen (ehkä jopa liikaakin), ja syömiseen. Syöminen viime päivinä on ollut melko runsasta, tai no - normaalia. Vaikka yleensä ruoan alas työntäminen kurkusta yhä edelleen ahdistaa, ja kalorit meinaa tulvia mieleen, niin minä yritän ja pakotan itseni syömään. Ja pari kertaa menneiden päivien aikana olen jopa syönyt mielelläni, ilman suurempia ahdistuksia ja oma aloitteisesti. Melko suuri askel kohti terveempää on siis jälleen otettu, nyt kun vain jollain konstilla saisi ahdistukset lihomisesta sun muusta syömiseen liittyvästä unohdettua olisin hyvinhyvinhyvin iloinen. :)

Liikunta ei ainakaan ole vähentynyt, tosin kotijumpat ja x-hypyt olen onnistunut lopettamaan. Arjessani vain sattuu tällä hetkellä juuri teatterin takia olemaan runsaasti liikuntaa. Ja tietty muutenkin, harvoinpa minä paikallani pitkiä aikoja pysyn. Ja liikunnalla olen saanut purettua edes vähän syömisestä tullutta ahdistusta.. Ihan niinkuin ennenkin, silloin sairauden pahimpina aikoina. Huooh.

Eipä mulla muita sen kummempia kuulumisia ny taia olla, mukavaa viikon jatkoa jokaiselle!

-ida

Minun tarinani, osa 1.

Olin aina ihan normaali eloisa lapsi, joka kiltisti söi ja teki mitä käskettiin. Joskus ala-asteen loppupuolella ruoka alkoi maistumaan jopa liiankin hyvin ja lihoin aika roimasti. Koko teini-ikäni olin pullukka, mutta ei minua asiasta ikinä kiusattu. 

Kuvat vuosilta 2008 ja 2009. :D 

Elämäni ensimmäinen dietti taisi olla ennen wanhojen tansseja, tosin en minä kovin montaa kiloa silloin onnistunut painoani karistamaan. Siltikin olin tyytyväinen kaikkeen, oikeasti ikinä en painoani jaksanut murehtia, ja noh, ulkonäöstäni muutenkaan en stressata jaksanut. :D (Katsokaa vaikka noita kamalia röllipeikko hiuksia, huhhuh..)

 
Kaikki kuitenkin muuttui kun Jenna kuoli huhtikuussa 2012. Maailma romahti, se ihminen joka oli 11-vuotta ollut paras, ja ainut, ystävä oli yhtäkkiä poissa. Multa katos ruokahalu ihan täysin kokonaan, en saanut suustani mitään alas ellei sitä joku väkisin työntänyt. Näin multa karisi puolessa toista kuukaudessa reilu viisi kiloa; ihan vahingossa musta tuli normaalipainoinen. Muistan sen hyvin, miten melkein kaikki ihmiset kommentoivat painon putoamistani ja kuinka ne kommentit lämmittivät sydäntäni. Kai ne toivat lohtua siihen valtavaan suruun..

Norjasta 2012.

Sitten kesäkuun ekaks viikoks pääsin tädin perheen kanssa Norjaan, se reissu palautti sekä mun elämän ilon että ruokahalun. Mutta vaikka reissusta kotiuduttuani aloin jälleen lähes normaalisti syömään, ei mulle takasin nuo hävinneet kilot tullut.

Heinäkuu 2012.

Kesä vaihtui syksyyn ja syksy talveen, rehellisesti sanottuna en yhtään muista mitenkä söin ja paljonko painoin tuolloin. Elämä meni kirjoitus stresissä ja kaikessa muussa kiireessä, koko tuo 2012 vuoden loppupuoli on hyvin hämärissä muistikuvissa. Kuitenkin, joskus kun kevät aurinko alkoi pikkuhiljaa paistaa ja yo-juhlat lähestyä aloin jälleen murehtia painosta. Niinpä alkoi painonpudotus, pudotus joka meni liian pitkälle.. (jatkuu osassa 2.)

Juhannusetkoja ja muita kuulumisia : )

Räkätauti jatkuu yhä, oon kohta niistänyt varmaa aivonikin ulos :D Noh, ehkäpä tämä tästä, onneksi flunssa ei vauhtia hidasta eikä menojaan tämän vuoksi tartte perua.

Syömisistäni tällä viikolla: tiistaina pieni siskoni tuli yökylään luokseni, hänen kanssaan syötiin niin suklaamoussea kuin pullaa ja karkkia, ja munakkaan söin kanssa. Eli hirveästi kaikkea, liikaakin. Eilen käytiin kaverien kanssa grillaamassa, tuli syötyä suunnilleen sopivasti makkaraa ja vihanneksia. Tänään päivällä söin jo hernekeittoa, ja kohta lähden ihanaisen Heidin luokse yökyläilemään, jotain ruokaa ja mässyä on varmastikin tulossa siis vielä! Ja ehkä jopa pari annosta alkoholia, etukäteisjuhannuksen viettoa.. Heh. :)

Juhannus meneekin ihan kotikulmilla, spr:n päihdehommissa ja kaverien kanssa hengaillessa. 

Ja koska tämä on syömishäiriöstä paranemis blogi niin minua itseäni kuin lukijoitani varten, ajattelin rohkaistua selittämään sairauteni kulun tänne tarkasti. Mutta, jotta vältyttäisiin kilometri postaukselta, tulee tämä avautuminen tapahtumaan muutamassa osassa, joista ensimmäisen saan varmaankin viikonlopun aikana kirjoitettua.

Hauskaa juhannusta murmelit ja möttiäiset!

-Ida

Räkääääää!

Räkääräkääräkää ja alilämpöä, sitä kuuluu mun elämää tällä hetkellä. Tyhmä kesäflunssa!

Syömisongelmat jatkuu yhä myös.. Kyllähän mä viime viikon söin lähes normaalisti, ehkä kolme kertaa enemmän ku ennen viikossa. Mutta siksipä juuri eilen aamulla mun mielen valtasi ahdistus, peilistä näin joka ikisen turvonneen kohdan mun kropassa. Ja siitä seurasi ruokahalun menetys, vasta illal söin (pakolla) frendien kanssa tomaattikeittoa. Sama ahdistunut olo jatkuu yhä, mutta pakko tänään saada ittensä syömään jotain. Siitä mä itessäni oon ylpee, etten oo miettiny kun hyvinhyvin vähän kaloreita ny viimeisen viikon aikana, enkä oo kertaakaan jumpannu hulluna. Pieniä, mutta tärkeitä askeleita. 

-Ida

Avautumista syömishäiriöstä.

Elikkä siis palaten tähän viikkoon, maanantai alkoi paastolla (elämäni viimeisellä sellaisella), kunnes illan henkevät keskustelut avasivat mun silmät: mun on pakko parantua. Tiistaina söin jo lämpimän ruoan ja keskiviikkona paljon lisää kaikkea: niin ruokaa kuin herkkuja. Torstaina kävin isin kanssa subwayssa, ja illal vielä kaverien kans tehtiin sushia. Ja tämä perjantai alkoi yogurtilla ja parilla letulla, päättyi lasagneen ja läjään herkkuja. Ja pakko myöntää, tällä hetkellä ahdistus kaloriövereistä on hyvin suuri. Huoh.. Millä mä pääsen tästä sisäisestä peikosta eroon? Taas tää fiilis; en halua syödä enää ikinä mitää valtaa mun mielen, voi apua. Tekisi mieli vaan lähteä lenkille, hyppiä ja itkeä. Mut nyt en anna ittelle periksi, en. Koska oikeasti pakko parantua. Pakko. Niin oman terveyden, ihmissuhteiden, kuin muiden ihmisten takia. 

Tää sairaus on oikeasti ihan kamala, tuskainen ja voimia vievä. Ei oo helppoo olla syömishäiriöinen, mut viel vaikeampaa on myöntää asia ja yrittää parantua. Viel vaikeampaa on laittaa ruokaa, jota jollain tasolla vihaa, kurkusta alas. Ja kaikkein vaikeinta on tästä asiasta puhuminen, tää on sairaus jota hävetään. Ja ymmärrän kyllä miks, en mä mielelläni todellakaan myönnä olevani sairas. Kukapa sitä tahtois omat heikkoutensa näyttää?

Nyky-yhteiskunnan ja sosiaalisen median luomat paineet ei ainakaan helpota tätä sairautta, ihmisen kun pitäs olla täydellinen kelvatakseen tähän maailmaan. Ja myönnän itsekin pelkääväni yli kaiken lihoamista, en halua olla ruma ja pulla. En. 

Mutta silti lopulta kun miettii, mikä on tämän sairauden hinta niin halu parantua taas kasvaa valtavaksi. En mä ainakaan tahdo pilata ihmissuhteitani tai menettää ystäviäni vain siksi että olen kamala ystävä kun en syö. Oikeasti silloin kun elämä pyörii vain kalorien ympärillä ei pysty olemaan hyvä ja sosiaalinen ihminen muille. Ei ne vähäiset voimat riitä muuhun kuin niihin kalorien laskemiseen. 

Siksipä nyt reilun vuoden "kaveerattuani" syömishäiriö peikon kanssa, mä haluan eroon siitä. Vuosi on pitkä aika sairastaa, pitkä aika kiduttaa itteesä. Mut nyt mä oikeasti haluan olla terve, tie siihen ei todellakaan ole helppo eikä yksinkertainen, mutta pienillä askelilla etenen kohti terveyttä.. 

Lopuksi, ihmiset olkaa oikeasti huolissanne toisistanne, tän sairauden kanssa ei kannata leikkiä. Mä olen erittäin kiitollinen mun ystäville, erityisesti Jussille, Heidille ja Allalle, sekä äitille, jotka on saanu mun silmät auki. <3

Näihin tunnelmiin hyvää viikonloppua ihmiset, pitäkää toisistanne huolta ja olkaa avuksi toisillenne, koskaan ei elämässä ole liikaa välittäviä ja rakastavia ihmisiä.

-ida

Musta tulee vielä terve!

Tein sen minkä pitikin: piilotin vanhat tekstit, ja nyt yritän pitää tämän syömishäiriöstä parantumiseen blogina. Tää projekti on alkanu ihan hyvin, joka päivä olen syönyt (liikaakin), kaloreita oon yrittäny olla miettimättä ( vaihtelevalla menestyksellä ) ja kotiakin kävin ostamassa ruokaa, myös x-hypyt oon lopettanu. Palaan viikonlopun aikana kertomaan tarkemmin mitä oon kurkustani alas työntänyt, nyt ei ehdi. :D

-lilliputti

Suuria käännöksiä edessä!

Syvällisten keskustelujen jälkeen ystävän kanssa, mä oon tehny oikeesti ison päätöksen: mä haluan parantua. Eilis illan vakava keskustelu herätti mut, oikeesti pilaan tällä nykysellä tavalla elää elämääni niin välit ystäviin kuin perheeseen. Ei kukaa jaksa mun kiukutteluja kuunnella, mut sillon kun kaikki energia menee kalorien laskemiseen ja painosta stressaamiseen niin ei vaan jaksa enää muuta kuin kiukutella kanssa ihmisille. Toiset ihmiset on kuitenkin montakymmentä kertaa tärkeämpiä kuin luurangon laiha kroppa. 

Etenen projektissa kohti tervettä elämää pienin askelin: aluksi lopetan paastopäivien pitämisen, kalorien laskemisen (tai sitä ainkin yritän) ja kaiken punnitsemisen ennen syöntiä. Luovun myös rakkaasta vaa'astani. Myöskin x-hypyt ja muut jumpat sekä hhulluna liikkumiset saavat painua historiaan.

Niiinpä toivonkin tsemppausta nyt ihan joka ihmiseltä, tää on oikeesti vaikeaa, ja pitkä tie on edessä ennen kuin mä oon terve. Mut kyllä mä siihen pystyn, oon vahva ihminen. 

Nyt pidän ainakin viel muutaman päivän blogin tälläisenä mitä se nyt on, voi olla et sen jälkeen hävitän kaikki vanhat tekstit ja alan pitää tätä iha alusta, ihan uutena anoreksiasta parantumis blogina. 

Nyt mä alan syömään, kiitos ja nam.

-lilliputti