Huh hellettä!

Tämä kuumuus vie voimat, ja ajattelukyvyn ihan nolliin. Mut ei pitäs valittaa, muutaman viikon päästä se syksy pimeytineen ja kylmyyksineen tulee.. Mutta vaikka kuinka kuuma ulkona ois, minen ole järveen uskaltautunut, enkä kyllä koko kesänä aatellut mennäkkää. Ei mun itsetunto salli itseni hyppiä bikinit päällä rannalla, ja sitä paitsi vesi on kylmää ja likaista niin miksi ihmeessä sinne pitäs mennä? Kyllä kylmä suihku riittää mulle. :)

Kiirettä elämässä on piisannut, ramppaan puolet viikosta helsingissä yhden projektin vuoksi, ja se toinen puoli viikosta menee sit kotopuolessa asioita hoidellen, perhettä ja ystäviä nähden ja huilien. Tännekkään en yksinkertaisesti ole kerennyt vain päivittelemään kuulumisia, ja minun tarinani kolmas osakin on viel luonnosmuotoisena ja hyvin keskeneräisenä, yrtiän mahdollisimman pian sen rustata loppuun.

Mutta nyt itse asiaan, miten minun paranemiseni etenee? Hyvin, omasta mielestä. Helsingissä ollessa syödään ensin hotellin aamiainen, sitten lounas ja illallinen, monesti viel välissä jotain pientä välipalaakin. Eli ihan hirveästi paljon, toisten mukaan normaalisti. Mut minua itteeni meinaa välillä tuo ruoka määrä ahdistaa.. No varkaudessa sitten olen kanssa joka päivä syönyt jotain, toisina päivinä vähän vähemmän ja keveämmin (esim. eilen söin vain yhden pirtelön ja happy mealin..) mutta mahdollisimman monena päivänä olen yrittänyt syödä normaalisti. Liikuntaa en pahemmin harrasta, sen mitä nyt arjessa tulee normaalisti liikuttua ja helsingissä kaupungilla kierreltyä. Oon myös havainnut painoni nousseen, vaikka vaa'alla en ole käynyt. Jotkut jo ennen hyvin tiukat vaatteet alkaa olemaan vielä enemmän tiukkoja ja pieniä, ja voi että miten paljon se ahdistaakaan.. Vaikka joo, tiedän että tähän paranemisprojektiin kuuluu painon nousu ja normaaliin painoon pääseminen niin silti en voi mitään tälle ahdistukselle. 

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille, mää lähden kohta juhlimaan kavereitten kanssa!

-Ida

:)

Whiii, aika näin kesällä kesäteatterin parissa kuluu oikeasti ihan sairaan nopeasti, nyt on jo heinäkuun puoliväli? Hullua. Meiä esitykset loppui sunnuntaina, olo on jotenkin tyhjä ja outo siksi tällä hetkellä. Mitä tällä kaikella vapaa-ajalla nyt tekee kun ei pääse hillumaan ihanien ihmisten kanssa taipaleeseen..?
No onneksi sentään on edes joitain suunnitelmia lähitulevaisuuteen, heh.

pari kuvaa meiä esityksestä :)

 

Muuten elämä kulkee jotenkin, syöminen toisina päivinä sujuu hyvin ja eikovinpaljonahdistavasti, mutta sitten vielä on runsaasti niitäkin päiviä kun lihominen (jonka itse ainakin huomaan nyt jo ja pahasti) ahdistaa ihan sikana ja sillon se ruoka on vain väkisten työnnettävä suuhun. Tai jos itse en sitä työnnä, niin aina löytyy joku ihminen kuka sen tekee..  Liikuntaa viime aikoina on tullut kanssa harrastettua runsaasti jo ihan esitystenkin takia, mutta silti toisinaan se sisäinen syömishäiriöpeikko kaivautuu jostain aivojen perukoilta esiin ja saa mut laskemaan poltettuja kaloreita ja tekee siten onnelliseksi. Kaloreista puheen ollen, ruokien kaloreiden laskemisesta olen pikkuhiljaa pääsemässä eroon, välillä on jopa mennyt kokonainen päiväkin laskematta yhdenkään ruoan kaloreita. Ja tänäänkin olen syönyt ihan hillittömät kalorimäärät (neljä kertaa jäätelöä, monta riisipiirakkaa, rieskaa, broileripastaa, pähkinöitä, pullaa, kakkua.....), tosin se ahdistaakin tällä hetkellä aika paljon. Mutta yritän olla miettimättä asiaa, huomenna kun voi sitten elää hieman keveämmin. :)

Mutta nyt nukkumaan, aamulla me lähetään Tykkimäelle!

-Ida

Minun tarina, osa 2.

Kevään (jos en väärin muista niin joskus helmi-maaliskuun vaiheilla) 2013 aikana minuun siis iski pakon omainen tarve saaha itteni ensiksi laihaksi yo-juhliin. Aloin liikkua enemmän, aloin laskea kaloreita ja vähentämään syömistäni, aloin pitämään paastopäiviä. Tällä tavoin sain muutaman kilon painoani karistettua, ja olin onnellinen. Sain jälleen ihmisiltä kommettia asiasta ja olin vielä onnellisempi. Kuitenskin lopulta pari viikkoa ennen juhlia oli miun aloitettava lihotuskuuri, muuten mekko olisi tippunu päältäni. Ja se oli ihan kamalaa, sisuskaluni ja aivoni itkivät verta kun epätoivoisesti söin toinen toistaan epäterveellisempiä ruokia.

No, juhlista selvittyäni tuli jälleen Norjan reissu. Tällä kertaa reissulla ei samanalaista suurta parantavaa vaikutusta ollut kuin ensimmäisellä kerralla. Vaikka ne maisemat ja se maa mieltä suuresti rauhoittikin, niin syömisongelmaa se ei poistanut. Vaikka kyllä siellä hirveästi paljon piti syödä, laskin jokaisen suupalan kalorit ja masentelin niitä iltaisin sängyssä yksin. Levähdyspaikkojen vessoissa tein salaa x-hyppyjä ja muita pieniä jumppia, aina kalliolla hyppiessä mietin mitenkä paljon sain kaloreita poltettua. Ja kun sain kamalan angiinan, enkä pystynyt muutamaan päivään syömään mitään, olin oikeastaan ihan tyytyväinen tilanteeseen.

Suomeen kotiuduttua kovensin diettiä: olihan reissussa kertyneet kilot saatava pois ja itsensä rantakuntoon. Pidin entistä enemmän paastopäiviä, jätin tapaamisia joihin liittyi ruokailu väliin, välttelin tilanteita joissa pitäisi syödä. Laskin entistä tarkemmin syömäni ja kuluttamani kalorit, tein ahkerasti kotona jumppaa ja liikuin muutenkin mahdollisimman paljon. Asetin itselleni paino tavoitteita, ja aina kun yksi tavoite oli täyttynyt asetin uuden. Jäin koukkuun painon pudotukseen, jäin koukkuun ihmisten huolestuneisiin kommentteihin. Enkä edes missään vaiheessa pitänyt itseäni mitenkään erityisen hoikkana, päinvastoin.

Kesää 2013.

Niin kului koko kesä ja saapui syksy, painonpudotukseni jatkui yhä. Sain yo-lahjaksi matkan Kyprokselle ja kun se loma alkoi lähentyä oli tietenkin vyötä kiristettävä lisää; eihän rantalomalle voi lähteä jos ei ole rantakunnossa? Onneksi edes itse matkalla pystyin aika hyvin kalorit ja kilot unohtamaan, nauttimaan lomasta ilman huolia ja murheita, se reissu olikin valla mainio! Mutta kun sieltä Suomeen palattiin sama vanha ahdistus palasi, ja oikeastaan vain paheni kun reissun jälkeen hulluna menin vaa'alle ja huomasin mitenkä paljon se viikon lomailu olikaan lihottanut. Siitä alkoi loma kilojen karistus operaatio.. (jatkuu osassa 3).

Heiheiheinäkuu!

Jahas, mistäs sitä oikein aloittaisi? No, ensiksi hyvää ja toivottavasti helteistä heinäkuuta ihmiset :)

Sitten ikävimipiin asioihin, minä en päässyt kouluun. Ja siitä masennuin aika suuresti eilen, ruokahaluni hävisi ihan kokonaan ja niinpä eilisestä tuli paastopäivä.. Voih, vastahan mä vannoin etten niitä enää pidä. Ja vaikka mieliala ei vielä paljoa eilistä parempi ole, niin tänään sentään olen jo syönyt, ensiksi päivällä pakotettuna makkarakeittoa, pasteijan ja porkkanakakkua, äsken vielä pakotin itseni syömään makaroonia ja suklaata, en todellakaan mielelläni niitä syönyt enkä muista millon viimeksi pitänyt näin kovasti itseensä pakottaa syömään.. Ehkä huomenna jo toivottavasti ruoka uppoaa paremmin alas. Ja no nyt pitäis enään sitten keksiä että mitä sitä sitten syksyllä alkaakaan tekemään, ja millä tämän mielialan saisi taas iloiseksi kohoamaan. Muuten viime viikko meni syöden aikas normaalisti, tai niin normaalisti kun tässä kiireessä on kerennyt.

Sunnuntaina oli Aliisa ihmeiden maassa-esityksen ensi-ilta, se meni oikein hyvin! Tänään oli toinen esitys, se ei ihan niin hyvin mennyt, polveni muun muassa hajosi.. Mutta särkylääkettä ja kylmää vaan nyt, pakko olis huomenna jälleen olla esitys kunnossa. :) 

 Kuva minusta ja siskostani eräissä roolivaatteissa. :D

Kahen viikon päästä alkais elämässä yksi tosi jännä juttu (kerron ehkä joskus asiasta lisää (; ), joka on alkanu pikkuhiljaa stressata. Niin sen vuoksi että en halua lihoa ennen tätä juttua ja muutenkin, kaikki uusi on aina stresaamisen arvoista.

Ei kai mulla muuta kummempaa ollut, palailen tänne taas jokin päivä :)

-ida