Todella todella pitkästä aikaa täällä taas!

Heij!

Johan tuosta viime tekstistä on pari kuukautta kulunut, ehkä nyt olisikin siis aika päivitellä kuulumisia? Mitään kunnollista syytä hiljaisuuteen ei ole, tai no aika ei vaan ole riittänyt tänne kirjoitteluun. Nyttenkin pitäisi kyllä tehdä koulua, mutta ehkä tällainen pieni tauko opiskelusta on sallittu.

Kitikin on käynyt välillä ilahduttamassa meikäläistä. <3

Tää syksy on siis ollut megakiireinen. On ollut paljon teatteri projekteja, enää olisi jäljellä itsenäisyyspäivänjuhla projekti.

Poro Tarinoiden taulumäestä

Gangsta Mokien kirjasta

On ollut paljon myös muuta harrastetoimintaa, ollaan pidetty kerhoja, baaripähkinöity, kouluttauduttu, nuorisovaltuustoloitu ja oltu hyvin aktiivisena mukana vähän joka jutussa. Töitäkin on ollut silloin tällöin, tämä on tuonut mukavasti lisä euroja opiskelijabudjettiini. Ja sitten kun tähän kaikkeen lisää koulun ja sen tehtävät, on stressitaso välillä ollut melkoisen korkea. Onneks oon ihminen joka on parhaimmillaan sillon, kun on kiire ja paljon hommaa. Mutta silti, on ihana miettiä sitä että kuukauden päästä on jo joulu, ja silloin voi vain olla ja nauttia elämästä. Ja joulun jälkeen alkais sit harkka, jotenka koulutehtävistä onneksi kohta tulee mukava tauko.

Me "Maijat" @Himos

Yksi tän syksyn piristys on ollut Maijan keikat, viime tekstin jälkeen olenkin käynyt kolmella keikalla; Himoksella, Rauhalahdessa ja Peurungassa. Himoksella olin Halloweenina, sinne menin koska voitin kilpailun. Kilpailussa piti pukeutua halloween asuun ja minun Maija Lissun hautajaisissa 2072 vei voiton tässä kisassa, jee! Palkinnoksi pääsin siis äitini kanssa ilmaiseksi keikalle ja lavalle esittelemään asuani sekä tanssimaan Kissavideoita. Keikan jälkeen pääsin vielä meet&greettiin, ja voin kertoa että olin jossain seitsemännessä taivaassa tuona iltana. Siitä viikko eteenpäin ja menin Heidin kanssa katsomaan Maijaa Rauhalahteen, ja seuraavana päivänä yksin Peurunkaan. Nekin keikat oli superhyberihania! <3 Ja ihanaa on myös se, että nyt vihdoin olen tutustunut muihinkin Maija faneihin, keikoille on kivempi lähteä vaikka yksin, kun tietää että joku tuttu siellä varmastikin on myös paikalla.

@Rauhalahti

@Peurunka

Jahas, ehkä tässä oli kaikki tärkeimmät kuulumiset viimeiseltä kahdelta kuukaudelta, jos sitä palaisi takaisin koulutehtävien mielenkiintoiseen maailmaan. Ihanaa joulun odotusta ja railakasta pikkujoulukautta ihmiset hyvät!

-Ida

"Tule meille ja kato mun kaa kissavideoita..."

Nukkumatti, se on tainnu hylätä mut ihan kokonaa. Täs on ny muutamana yönä tullut nukuttua aikasta vähän, huoh. Kello on jo yli viis, eikä unta kuulu, niinpä on otollinen aika päivitellä blogia eiks jeah?

En mää kyll tiiä et mitä mun tänne pitäis runoilla, arki se vain rullaa kovaa vauhtia eteenpäin eikä mitään ihmeellistä tapahdu. Koulu etenee, tehtäviäkin olen jo kerenny nipun jättämään rästiin, ups. Oon vaan aika laiska tekemään läksyjä, pitäisi varmaa ottaa itseensä niskasta kiinni tän asian suhteen.

Okei jotain arjesta poikkeavaa tapahtui viime perjantaina, kun kävin Jussin kans pienessä reissussa Helsingissä. Pyörähdettiin siinä samalla mielenosoituksessa, mutta pää syy sinne menoon oli Maijan levyjulkkarikeikka. Ja no, se keikka oli ihana, paras, täydellinen. En mä osaa kuvailla sitä ees sanoilla, Maija ny on vaa nii suuri rakkaus muutenkin mulle et aaah. <3

Kitikin tuli ilahduttamaan mua tänään, ja viipyy mun nurkissa viikon. Tosin itse lähen huomenna Mikkeliin, mut onneks äiti ja Tiia on luvannu hoitaa Kitiä torstaihin asti. 

Ei kai täs ny muuta, ehk vois ny yrittää ummistaa silmät etten ihan nuku koulussa huomenna...

-Ida

Arki on täällä taas!

Heispan!

Niinpä se vain syksy alkoi, ja samalla myöskin koulu. Jee, on kiva päästä taas takaisin arkirytmiin ja oppimaan uutta. Mikkeliinkin oli kiva tulla taasen.

Viime kuun loma meni nopeasti, niin laiskotellen kuin kiirehtien. Kävin mm. Seinäjoella, harrastajateatteripäivillä Nimettömien kanssa. Viikonloppu siellä oli oikein kiva ja hauska. :)

Nii ja järjestettiinhän me viime viikonloppuna perinteinen Wanuvarock. Kiirettä ja stressiä riitti, mut tapahtuma oli onnistunut ja vieläkin olo on hyvin uupunut ja joka lihakseen koskee. Varsinkin poskeen, onnistuin tapaturmoimaan sen aidan kanssa. Ei se onneksi (ainakaan vielä) kovin pahalta näytä, mutta on todellatodella kipeä. 

Nii ja pääsinpä minä kattomaan Maijaakin kahesti viime kuun aikana, ja se oli ah niin ihanaa. Rakastun sen naisen musiikkin joka kerta uudestaan ja uudestaan, jos se on jotenkin mahdollista näin pitkän fanituksen jälkeen. Reilun parin viikon päästä ois sit seuraava keikka johonka ois tarkoitus mennä, jee!

Jaahas, ei kai täs ny muuta ihmeellistä ole tapahtunut. Mie lähen kohta kouluun, sille tän päivän ainoolle tunnille. 

-Ida

:)

Heinäkuu alkaa olemaan lopuillansa, ja miun loma alkaa pian!

Työt päiväkodissa loppuu siis perjantaina, ja ens viikonloppu ois viimeinen viikonloppu lehdenjakoa. Kesäkurssitkin olisi tarkoitus saada tämän viikon aikana purkkiin, jotta ensi viikosta eteenpäin voisi vain olla ja nauttia elämästä ja kaikesta kivasta. Toki kaikkea pientä, ja suurta puuhaa ja menoa tuolle elokuullekin on jo olemassa.

Kitikin on pitkästä aikaa minun luona. <3

Mutta mitä minä olen puuhannut tässä heinäkuussa, muutakin kun töitä ja koulua?

No ensinnäkin sodat tuli sodittua, on ollut jotenkin outoa kun en ole nähnyt rakkaita nimettömiä joka päivä. Onneksi on whatsapp ja ryhmäkeskustelut, muuten vieroitusoireet Nimettömistä olisivat varmastikin paaljon pahemmat. Ja onneksi ens kuussa olisi jo seuraava nimettömien projekti.

Hiuksetkin vetäisin pinkiks, tosin eipä ne viikkoa pitempään pinkkinä pysyneet.. Tällä hetkellä päässäni on hempeän vaaleanpunainen väri, josko tämä väri kestäisi vähän paremmin päässäni.

Ja viime viikolla olin reissussakin, me kaupungin kesätyöntekijät kun saamme kaksi loma päivää tästä kuukaudesta. Olimme äitin, Tiian ja Japin kanssa kaksi yötä Helsingissä, kävimme lintsillä ja serenassa, shoppailemassa ja Korkeasaaressa, sekä elokuvissa katsomassa Kätyreitä. Oli huisin muksa reissu!

Jahas, ei kai se auta kun aloittaa yhden esseen kirjoittaminen, jotta nukkumaankin tänä yönä johonkin aikaan pääsee. 

Hyviä öitä,

Ida

Blöyyäh.

Härreguud, viime tekstistä on vierähtänyt aikaa jo melkein kuukausi..
Hiljaiseloon täällä on ollut ihan hyvä syy; kiire, stressi ja väsymys. Oon päivät töissä, illat sotatantereella ja viikonloppuyöt töissä. Jossai väleissä koitan ennättää tehä kesän kursseja. Nii, ja koitan hoitaa muun sosiaalisen elämän kans. Välillä, tai aika usein tuntuu ettei aika riitä. Ei sit ei millään. Mut pitää vain yrittää pitää stressipeikko piilossa ja koittaa elää päivä kerrallaan, ja luottaa siihen että tästä kuukaudesta minä selviän. Vaik tuohon ajatukseen luottaminen onkin vaikeaa. Ja tietty nukkuakin pitäs, taas kello on jo vaikka sit sun mitä ja herätys ois seiskan jälkee. Blaah. Ens viikonloppu oiskin ainut vapaa viikonloppu töistä hetkeen, se meneekin sit kivasti viel nimettömien kanssa hengaillen ja viimeisiä esityksiä esittäen. Hullua aatella et koht koko tuntematon sotilas rojekti on ohi!

-Ida

Missä on kesäsää?

Njahah, kaippa sitä vois tännekin taas vaihteeks jotain raapustella. :)

Kesäkuu on kulunu jo puoleen väliin, mut ei siltä kyllä tunnu. Missä on aurinko ja lämmin ilma? Tällä viikolla on jo juhannuskin, hullua. Hullun nopeesti on myös menneet nää ensimmäiset lomaviikot, kahet eri teatteriesitykset on jo saatu taputeltua purkkiin, ja alle kaks viikkoo ois aikaa Tuntemattoman sotilaan ensi-iltaan. Niinpä seuraavat pari viikko meneekin paljolti taipaleen pihalla, voi kunpa se aurinko ja lämpö vain tulisi niin pihalla oleskelu olisi paaaljon ihanampaa.

Kesäteattereiden lisäksi oon (epätoivoisesti) yrittänyt aloitella kesäopintojen tekoa, jakanut aamun lehtejä, viettänyt aikaa ihanien ihmisten kanssa ja hieman matkustellut Suomessa. Yks ikimuistoisimmista matkoista tällä kesäl on varmastiki lastensairaalakonsertti, jossa reilu viikko sitten olin. Nii ja yhdet sukujuhlatkin on kerennyt jo olla, ihana rakas mummoni täytti 80-vuotta. <3

Ja näihin ajatuksiin päätän tämän (lyhyen ja kökön) tekstin, ja rupeen treffailemaan nukkumattia.
-Ida

Pikkusiskoni :33

Elikkäs, jälleen toivepostauksen aika.

Tiia on miun rakas pikkusiskoni, tai "pikku"siskopuoli koska onhan hän mua jo muutaman sentin pitempi ja meil on eri isät. Mut vaikka biologisesti Tiia on minulle vain puolikassisko, niin meillä kuitenkin on niin vahva sisariaalinen, sosiaalinen ja psyykkinen yhteys, joka kumoaa biologian ja tekee meistä kokonaiset siskot, väitti kuka muu mitä tahansa.

Tiia siis on syntyny tammikuussa 2002, eli on mua vähän yli 8 vuotta nuorempi. Ikäerosta huolimatta ollaan aina oltu läheisiä, silloin kun Tiia oli ihan pieni hoisin minä häntä ja  me leikittiin kaikenlaista yhdessä. Muistan sen kun Tiian lempileluja oli erilaiset autot, varsinkin Tomi traktorit ja Puuha Petet, niin niillä tuli paljon hänen kanssaan leikiskeltyä.

Pienempänä, ja no nykyäänkin, Tiia on ollut mun kavereiden kimpussa. Silloin pienenä se kimpussa oleminen oli vain enemmän sellaista takiaisena roikkumista, vaikka kyllä me Jennan kanssa usein mielellään Tiian kans leikittiinkin. Mutta nykyään takiaisuus on muuttunut ennemminkin kaveruudeksi, minun ystävistä osa on kaverustunut myös Tiian kanssa ja vapaa-ajalla vietetäänkin aika paljon aikaa erilaisissa porukoissa.

Meidän harrastustoiminta on lähes identtinen, me näyttelemme samoissa teatteriporukoissa ja Tiia seurasi minun jäljissäni mukaan Wanuvan toimintaan. Nämä yhteiset harrastukset ovat lisänneetkin paljon meidän yhteistä aikaa, sillä varsinkin näin kesän kynnyksellä teattereihin on mennyt paljon vapaa-ajasta. Mutta koska meidän teatteriporukat on niin kivoja ja näytteleminen on parasta, niin niihin on ilo käyttää paljon aikaa.

Erilaisissa reissuissakin ollaan elämän aikana käyty vaikka missä, kierretty huvipuistoja ja eri kaupunkeja, yleensä meidän kanssa reissussa mukana on ollut äiti ja Japi, eli Tiian isä. Mökkeilykin on tullut tutuksi, samoin kuin telttailu, veneily ja kerran ainakin ollaan oltu laivalla. Silloin Tiia oli aivan pieni ja päätti karata, noh onneksi tilanteesta selvittiin pelkällä suurella säikähdyksellä.

Ja nykyään me siis Tiian kanssa ollaan valtavan läheisiä, jos se ei jo aiemmasta tekstistä tullut ilmi. Tiian kanssa on helppo viettää aikaa, ja pystyn luottamaan siihen tyttöön kuin kivimuuriin. Välillä me hillutaan kuin hullut, välillä lahnataan kuin laiskiaiset ja välillä me ollaan muuten vain sekaisin ja hölmöjä. Hölmöjä ja blondeja me varsinkin ollaan usein. Ja Tiia on kuin pieni apina, siksi hänelle on kehittynyt lempinimeksi Pina A Tti, eli kaverien kesken pelkkä Pina. Hih, hän on miulle niin hirmuisan rakas! <3

Kesäloma!

Eilen se alkoi, meikän kesäloma nimittäin!

Mut siis viime viikko meni luokan ja muutaman muun kn:n kanssa Bengtsårissa leireillen. Sää oli karsea, vettä sato kaksi päivää ja yötä, myrskytuuli puhalsi ja oli pirun kylmä. Torstaina onneksi sit aurinkokin uskalsi esiin, ja sade pysyi loppuleirin poissa. Vaikka olosuhteet olikin rankat, oli leirillä loppujen lopuksi kivaa ja hyvin opettavaista. Mun telttajengi oli mahtihuippu ja oli tosi kiva tutustua paremmin noihin mun luokkalaisiin. :)

Leiriltä muistoks sain nuhan, mut eikös ne tunnolliset opiskelijat sairasta lomalla.. 

Loman alku (Heinäkuulle asti) on aika rento, parina viikonloppuna töitä ja pari verkkokurssia väännettävänä, teatteriharkkoja ja esityksiä, sekä muuta sosiaalista elämää sopivasti seassa. Nii ja yks Helsingin reissu ois tulos kans. Mut pitää nauttia nyt tästä rentoudesta, heinäkuussa nimittäin voi tulla jo hiki kiireen kanssa.

Mut nyt mä jatkan siivousta, jotta sit voin hakee Kitin kotiin.

-Ida

Suomen surkein kuski 3

Vihdoin ja viimein sain itseeni niskasta kiinni ja motivoiduin tekemään tämän kauan kaivatun tekstin! (Kouluhommiakin tietty olisi, mutta...)

Lähestyn aihetta vastaamalla niihin yleisimpiin kysymyksiin joita minulla ohjelmasta esitetään.

Mistä kaikki alkoi? No minuthan ohjelmaan ilmoitti kaksikin eri ihmistä, sen jälkeen erilaisten valinta vaiheiden jälkeen me Jussin kanssa lopulta päästiin (tai jouduttiin, kuinka asian haluaakaan ajatella) 10 surkeimman joukkoon.

Millaista kuvauksissa oli? Kuvauksissa oli yleensä oikein kivaa, tuotantotiimi oli kiva ja meidän kilpailijoiden välillä oli hyvä ilmapiiri. Vaikka välillä omaa kuvausvuoroaan sai odotella, niin silti tehtäviin päästessä fiilis oli huipussaan aina. Kamerat unohti yllättävän helposti ja eka viikon jälkeen ei tehtäviä enää oikeastaan edes jännittänyt.

Lempitehtävä? Oma lempitehtäväni on ehdottomasti peltoralli! Oli kivaa päästä ajelemaan pellolle, sai ajaa kovaa ja kokeilla rallikuskin taitojaan. Myös sen kellon voittaminen oli kivaa, ja voin olla itsestäni vain ylpeä koska tehtävä onnistui omasta mielestäni erittäin hyvin.

Inhokkitehtävä? Heh, tämän valitseminen onkin jo vähän haasteellisempaa. Toisaalta vihasin keinulautaa ensimmäisellä kerralla ylikaiken, sen hallitseminen kun oli niin mahdottoman vaikeaa. Mutta koska toisella kerralla (finaalissa) sen kanssa toimiminen onnistuin niin hyvin en ehkä sitä voi inhokiksi kuitenkaan sanoa. Taas toisaalta venetraileri tehtävä oli kanssa kamala, sen vaikeuden, kuumuuden ja kipeän käden vuoksi. Ja no, ylipäätänsä kaikki peruuttamista vaativat tehtävätkin olivat aika inhottavia.

Omasta mielestä kisani meni? Vaikka läheskään kaikissa tehtävissä en onnistunut vaaditulla tavalla ja lopulta pronssisija meikäläiselle napsahti niin olen tyytyväinen omaan suoritukseeni ja kisaani. Ohjalma kuitenkin opetti niin paljon ajamisesta ja sen avulla pääsi kokeilemaan monia asioita turvallisessa ympäristössä, joita normaalissa liikenteissä ei välttämättä ikinä tule edes kokemaan.

Oliko ohjelma käsikirjoitettu? Ehkä yleisin kysymys. Ja vastaus on EI, ohjelmaa ei oltu käsikirjoitettu etukäteen.

Kaduttaako osallistuminen? Tähänkin vastaan että ei. Ohjelma kuitenkin antoi niin paljon osaamista ja varmuutta ajamiseen, niin paljon hyviä muistoja, kokemuksia ja hetkiä ja paljon kaikkea hyvää, jotta en minä siihen osallistumista voi katua.

Tullaanko minulta paljon kyselemään ssk:sta? Tunnistetaanko minut? Tämä taitaa olla se toiseksi yleisin kysymys ja vastaus on kyllä, yllätyin tämän kevään aikana siitä kuinka suuren huomion olenkaan saanut ohjelman myötä. Itse en edes läheskään aina huomaa ihmisten tuijottelua ja supittelua, mutta kaikki kanssani liikkuvat ihmiset kyllä huomaavat ja kertovat asiasta minulle. Yhdessä vaiheessa kevättä ei ollut päivää jolloin joku ei kysyisi tai puhuisi jotain ohjelmasta, ja yleensä näitä ihmisiä oli lukuisia päivässä. Nyt kun ohjelman päättymisestä on kulunut noin kuukausi, ei kyselijöitä ole enää ihan joka päivä, usein kuitenkin. Varsinkin kaikki tutut puhuvat ohjelmasta yhä ahkerasti, ehkä se on kaikkien mielestä vain helppo puheenaihe. :D

Osaanko minä ajaa nykyään? Tähänkin vastaan kyllä. Ohjelman jälkeen kilometrejä auton mittariin on tullut satoja, ja autolla ajaminen tuntuu jälleen kivalta ja turvalliselta. Ihmiset uskaltavat lainata autojaan minulle, ja uskaltavat tulla kyytiin, ihmiset jotka kyytiini tulevat kehuvat ajamistani ja ovat positiivisesti yllättyneitä kehityksestäni. Mutta jotta en liian täydelliseltä kuullosta, niin voi kyllä, peruuttaminen ei vieläkään aivan oppikirjan omaisesti luonnistu. Mutta harjoittelu sen osalta jatkuu koko ajan.

"Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen. Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan.."

Sinä iltana monta tähteä näin,

syttyi kirkkain tähti yllättäin.

Sitten kuulla sain sinun poistuneen

ja tuulen henkäykseen,

se loi timantiksi kyyneleen.

Kun taivaalla katson ja tähden nään,

muistan sinua, ystävää.

Kirkkaana muistosi säilytän,

tähtivaivaalle tuulessa terveisen lähetän.

Tänään siis tulee kolme vuotta Jennan pois nukkumisesta, mutta tuhannet muistot ja jälki sydämessä säilyy aina. Ilman näitä muistoja minä en ois minä, ilman tätä ihmistä olisin varmastikin aivan toisenlainen ihminen nyt. Olen tälle ihmiselle hyvin kiitollinen kaikesta ja olen onnellinen siitä että sain tuntea Jennan ja kasvaa hänen kanssaan lapsesta lähes aikuiseksi. Sain kokea ne kaikki lukuisat seikkailut, ne kymmenet insideläpät, riidat, hölmöilyt ja leikit, ja kaiken muun. Mitään en niistä hetkistä vaihtaisi pois, sillä sainhan minä kokea kaiken mitä pieni ihminen parhaan ystävän kanssa voi kokea.

Ikävä ja kaipaus säilyy, mutta kyllä niiden kanssa oppii elämään. <3

Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.

Minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään. 

Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan.

Kuinka aurinko laskee puiden taakse,

ja saa taivaan punertamaan.

Loppuun vielä ihana Ilpo Kaikkosen kappale..

<3: Ida

:)

Ohops, joko siitä on kulunut kolme viikkoa kun viimeks tänne oon jotain raapustanut? Miksi tää aika menee näin vauhdilla.. Mutta mitä kaikkea tässä ajassa on tapahtunut?

Sairastin flunssan uudestaan, menin lääkäriin ja sain antibiootit poskiontelo- ja keuhkoputkentulehduksiin. Lääkekuuri loppui eilen, toivottavasti nyt se tauti ei enää palais.

Koulu, se vie ajastani suuren osan. Mut neljä viikkoo enää kesälomaan, jee! Sitä ennen ois kyll muutama tentti ja läjä tehtäviä tehtävänä. Ja yks leiri käytävä elämässä Hangon saaristossa telttaillen. :)

Kaikkia rakkaita ihmisiä olen pyrkinyt parhaani mukaan näkemään ja harrastuksissa käydä aktiivisesti. Kesää kohden teatteriharkkojen määrä elämässä sen kun vain lisääntyy, jipii!

Ja kesätöitä, niitäkin olen saanut. Ja vielä kaksin kappalein. Heinäkuu menee päiväkotitätinä ja koko kesän ajan jaan lehtiä viikonloppuisin, tai melkein joka viikonloppu.

Niin ja Suomen surkein kuski, sekin kerkesi tässä loppua. Kisa päättyi ihan hyvin minun osalta, voitettu pronssisija ei oo huono. Ja kamera on hyvä. Ssk:sta oonkin luvannu oman postauksen tehdä, se ilmestyy tässä joskus, kunhan aikataulu antaa myötä..

Olikohan muuta.. Ei kai. Nyt mä palaan kasvuympäristöjen mielenkiintoiseen maailmaan, illan jatkoa ihmiset rakkaat!

-Ida

Kuulumisia - jälleen

Mun omatunto soimaa kun en tänne taaskaan oo kirjottanut mitään ikuisuuteen. Tai no kahteen viikkoon mut kuitenkin. Mun elämässä nyt ei vain tapahdu mitään erikoista, niin musta tuntuu et nää kuulumiset on aina samanlaisia. Plaah.

Niin, edelleen ruoka uppoo ihan kivasti ja mieli on kuin vuoristorata. Toisina päivinä olen onnellinen, iloinen ja ehkä hieman adhd, kun taas toisina päivinä kaikki vituttaa, ärsyttää ja masentaa. Ja sit on niitä päiviä kuin mieli vaihtelee laidasta laitaan koko ajan, näitä tässä viime aikoina onkin tainnut olla eniten. Mut se on tää kevät, se tuo muistojen syövereistä mieleen takaisin paljon kaikenlaista. Niin hyvässä, kuin pahassakin. 

Kävin myös viikko sitten lääkärillä sairauteni vuoksi, ja samalla jouduin vaakaan. Painoni oli _pieni_ järkytys, mutta painohan on vain numeroita.. Siltikään en olisi arvannut, että se niin paljon on noussut vuodessa, vaikka luonnolistahan se on syömishäiriön jälkeen. Kävin myös kampaajallakin pari päivää sit ja tykkään kyllä itse lopputuloksesta. 

Ja niitä toiveteemamitäliepostauksia. Niitä mulle on tehty muutama, ja ne ilmestyvät aikanaan. Kunhan sopiva inspiraatio löytyy aina kullloisenkin aiheen käsittelyyn. Toki, lisää saa toivoa ja pyytää edelleenkin. 

Kauniita unia ihmiset, 

Ida

Aivoni on täynnä räkää.

Niinpä niin, se influenssa iski minuunkin. Johan täs muutama kuukaus kerettiin ollaki terveenä. Blaah, kunpa tää nenän vuotaminen, yskiminen ja kuume vain häviäisi mahdollisimman pian.

Muuten mieliala on ollu enemmän plussan kuin miinuksen puolella viime päivät, ja ruokakin on alkanut maistumaan. Ja onhan se ihanaa et pihalla paistaa aurinko ja kohta on kesä! Ah.

Sen menneisyyden verhojen seuraavan osan yritän saada aikaiseksi kasata mahdollisimman pian, ja minulta on toivottu ssk3:sta postausta, sen teenkin kunhan me päästään kisasta pois. ;)

Nauttikaa te terveet ulkoilmasta, minä nautin buranasta ja panadolista, 

Ida

Voihan kevät.

Plaah. Plööh. Plääh. Plöäh.

Nuo neljä sanaa kuvaa viimeisen viikon fiiliksiä aika hyvin. Mikää ei meinaa kiinnostaa, ruoka ei meinaa maistua ja fiilis on alakuloinen. Kyllä vain, kevätmasennus meinaa vissii hiipiä päälle.. Mutta miksi? Sen kun tietäs. Varmastikin osittai tää johtuu lähenevästä Jennan kuolinpäivästä ja kaikesta muusta menneisyyden pahasta.. Sit musta vaan tuntuu välillä et epäonnistun kaikessa.

Ja no, yksinään kerkee miettiä ja pohtia kaikenmoista, voi kunpa aivot ja ajatukset vois välillä kääntää off-asentoon.

Onneks tää päivä on jo karvan verran parempi ollu, sillä aamusella ois lähtö leirille ohjailemaan. :)

Nii ja se menneisyyden verhojen seuraava osa siirtyy taas.. Teen sen kunhan jaksan ja pystyn.

-Ida

Musteläikät iholla.

Elikkästä siis, ainaisten kuulumisten sijaan välillä jotain muuta, eli tarinaa miun tatuoinneista.

Ensimmäisen tatuoinnin otin huhtikuussa -12. Halusin ekaks tatskaks jotain pientä, paikkaan joka ei ole kovin herkkä. Pohdinnan jälkeen päädyin rakkaimman kisuni, Kitin tassuun ja oikeaan nilkkaan. Kitin tassun painaminen sormiväreillä paperille oli jo yksi suuri haaste, mutta kaiken vaivan arvoinen. :3

Toista tatskaa on tehty kolmesti, kesän 2012 ja lokakuun 2013 välissä. Idea toiseen taaskaan lähti kun Jenna kuoli, ja olihan mun mummo sekä pappakin kuollut hieman sitä ennen, halusin ottaa leiman joka muistaa näitä taivaanenkeleitä. <3

Ensimmäisen osan jälkeen selässäni oli kolme sulkaa, reunimmaiset Elkki ja Mölkki on omistettu kokonaan Jennalle. Kyseessä on siis meidän insideläppä. Keskimmäinen puolestaan on suomennettuna: "Enkelit elää ikuisesti." ja omistettu Jennan ohella myös kaikille muille enkeleille.

Toisena vaiheena täydensin selkääni tähdillä, näin sulat liittyivät toisiinsa.

Ja kolmas vaihe teki tähdistä vähemmän silmille hyppivät ja sulautti ne mukavasti sulkiin.

Kolmantena otin 'elämänpuun' vasempaan jalkapöytään viime kesänä. Elämän puusta löytyy hirmuinen määrä erilaisia symboleja, joilla kaikilla on joku selitys ja tarkoitus, mm. aarrearkku, possu ja avain. Tää puu oli kaikista kivulian ehdottomasti, mutta myös mun oma lemppari. 

Ja uusimman rakkauden otin eilen, linnun vasempaan kyynärvarteen. Hieman minua paikan julkisuus arvelutti, mutta perusteet tuohon paikkaan oli kuitenkin hyvät. Lintu puolestaan kuvastaa vapautta, niin syömishäiriöstä, masennuksesta kuin kaikesta muusta ikävästä menneestä. Se muistuttaa minulle että minä olen vahva ja selviän kaikesta, olen ennenkin selvinnyt ja aina vain vahvistunut. 

-Ida

 

Kohta on tammikuu ohi, jipii.

Iltaa ihmiset, jälleen aika päivitellä kuulumisia.

Koulu on kunnolla alkanut, eka tentti ois parin viikon päästä ja tehtäviä on paaljon. Ekan onnistuin palauttamaan tänää, jipii. Stressiä meinaa pukata, silleen sopivasti.

Ruokahalu on ollut kohtalaista viimeiset pari viikkoa, suurimpana osana päivistä ruoka on maistunut hyvin, mutta joukossa on pari niitä päiviä jolloin ruoka ei ole meinanut upota, kuitenkaan syömättä en ole ollut. Näinä viikkoina mun ruokahalua ja päänsisäistäelämää muutenkin on horjuttanut sekä julkisuusstressi (kyllä ssk3..) että huoli, huoli eräästä minulle hyvin tärkeästä ja rakkaasta ihmisestä. <3

Yritän saada viimeistään mun hiihtolomalla (vk9) kasattua menneisyyden verhojen viimeisen osan, jos sitä ennen en koululta ja muulta kiireeltä kerkeä.

Minä lähden kohta kohti varkautta ja saan karvaisen lapsen viikonloppu hoitoon, jee! <3

Muistakaa nauttia elämästä ja läheistenne seurasta,

-Ida

Kunnon kuulumiset pitkästä aikaan!

Hmph, mua oikeesti ihan hävettää kun en oo tänne taaskaan mitään raapustellut pariin viikkoon. Ja sitäkin ennen oli taukoo, viime kuulumisetkin taisin kertoa about kuukaus sit. Pakko yrittää parantaa tapansa ja lisätä tätä kirjoittelua. Mutta mitä minä olen puuhannut nämä viime ajat?

No ainakin muuttanut Mikkeliin. Tai osittain muuttanut, siellä menee arkiviikot ja viikonloput puolestaan pyöriskelen edelleen varkaudessa. Elän siis niin sanotusti kahden asunnon loukussa, vaikka Mikkelin puolella jaan kämppäni ja vuokrani ystäväni kanssa.:)
Ja se koulukin on alkanut, ihan mukavasti vieläpä. Kovasti olen yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin ja olla ahkerampi opiskelija kuin aiemmin. Sama lintsailu ja läksyistä luistaminen jota tein lukiossa ei saa jatkua amk:ssa. Eikä varmastikaan jatkukaan, onhan tuonne kouluun pääsy ollut paljon vaikeampaa kuin lukioon ja ala on erittäin kiinnostava että miksipä sieltä pitäisi lintsailla. :)

Ruokaakin olen muistanut hyvin ahkerasti syödä, välillä yhä edelleen tuntuu että liiankin ahkerasti. Paino nousee, vaatteet puristaa ja äh. Mut en pahemmin asiasta kumminkaan stressaa, en kerkeä kun elämässä on paljon muitakin kiireitä. Heh.

Ja vaikka en mikään talven ystävä olekaan, niin laskettelu on silti ollut jälleen ihanaa. Vaikka vasta pari kertaa ollaan mäessä käyty, ni voi että kui ihanaa se on ollut. Ja vastahan nyt on tammikuu, vielä on hyvin aikaa mäessä mennä.

Yritän myös pysyä postiviisena ja iloisena, vaikka kovasti paljon asiat stressaa. Niin koulu, tentit ja tehtävät, raha-asiat, paino, koko kevät ylipäätänsäkin mutta erityisesti ensi maanatai.. Hui, tästä tulee varmaan hävettävin ja surkein kevät ikinä, mutta oikealla asenteella tästäkin voi selvitä.. Nii ja tipuin väripönttöön, tällä hetkellä liikun vaaleanpunapäänä!

Mutta nyt öitä rakkaat, yritän jälleen palailla tänne mahdollisimman pian. :3
-Ida