lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kesä, eikä mitään tekemistä - eikun..

Helei, toodella pitkästä aikaa!

Kesä on kulunut pikavauhtia, viisi teatteriprojektia ja työt on pitänyt kiireisenä. Teatteriprojekteista ainoana jäljellä olisi enää Tuntematon sotilas, jonka ensi-ilta olisikin tänään.


Työt puolestaan on vasta kunnolla alkamassa harjoittelujen jälkeen, tänäkin viikonloppuna istun toimistolla aamulla kuudesta kymppiin.


Olenhan tietty yrittäny keretä Maijan keikoillekin tämän kesän aikana, vaikka samaa tahtia jona keväällä kiersin en ole voinut jatkaa. Yötyöt ja iltaesitykset kun olis hoidettavana. Kuitenkin käväisin toukokouun lopussa Helsingissä katselee Maijaa ja juhannuksena ajelin n. 850 kilsaa Maijan vuoksi. Silloin olin siis RMJ:ssä, vaikka toki olihan siellä muitakin ihan semi hyviä artisteja. Ja ens perjantaina olisi tarkoitus sitten ajella Iisalmeen ja olutfesteille.

Tavastia 20.5
Tavastia 20.5
RMJ 25.6
RMJ 25.6
Pitkä haaveeni Maijaan liittyvästä tatuoinnistakin toteutui kun kävin mustaamassa oikeaan jalkapöytään puolikkaan kertsin Hiuksissa Hiekkaasta. 
 

Kesäopintojakin olen yrittänyt väkertää, tosin en niin kovin hyvällä menestyksellä. Vapaa-aikaa kun on niin kovin vähän, ettei sitä vähäistä haluaisi uhrata kouluhommiin.. Mutta pakkohan se olis.


Nauttikaa ihmiset kesästä ja auringosta, 
minäkin yritän viimeistään loppukesästä kun tämä kiire vähän hellittää.

-Ida








torstai 18. helmikuuta 2016

"Sit kun on nähty tää maa, me pystytään mihin vaan"

Hellurei, äärettömän pitkän tauon jälkeen! (Musta tuntuu et alotan nykyää kaikki tekstit tolla samalla lauseella, ups.)

Viime postauksesta on vierähtäny melkein 3 kuukautta?! Joten arvata saattaa, että elämässä on tänä aikana kerennyt tapahtua vaikka ja mitä. Jos ny viel sen verran palataan viime vuoden puolelle, niin sen sanon että joulu oli ihana, perinteisesti minä ja siskoni olimme pukin apulaisina. Ja uusi vuosi vaihtui raketteja katsellen.




Tammikuussa mulla alkoi harkka, kaupungin Nuorisopalveluilla. Reilu kuukausi täällä on mennyt todella nopeasti, hassua ajatella että kohta tämä koko harkka on jo ohitse. Paljon kaikkea olen päässyt tekemään ja kokemaan.
Kitikin on asunu melkei kaks kuukautta mun luona, on se vaan niiin rakas otus et huhhuh. <3
 
Harrastukset, ystävät ja perhe pitää edelleen muutenkin kiireisinä, ei tässä pahemmin sohvaan ehdi sammaloitua. Ja se on hyvä se, sekoaisin lopullisesti jos joutuisin oleskelee vain kotona.


Viikonlopusta on tulossa megakiva, huomen aamulla hyppää siskoni kanssa Onnibussiin ja suuntaamme nenämme kohti pääkaupunkia. Siellä olis tarkoitus vähä shoppailla ja mennä kattoon Maijaa, ja yöpyä hotellissa. Nii ja onha mulla huomenna synttärit, 22.. Lauantaina sitten palaillaan takaisin savoon ja meen kavereideni kanssa pitämään mökkibileitä ysäriteemalla. Jee!

-Ida


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Todella todella pitkästä aikaa täällä taas!

Heij!

Johan tuosta viime tekstistä on pari kuukautta kulunut, ehkä nyt olisikin siis aika päivitellä kuulumisia? Mitään kunnollista syytä hiljaisuuteen ei ole, tai no aika ei vaan ole riittänyt tänne kirjoitteluun. Nyttenkin pitäisi kyllä tehdä koulua, mutta ehkä tällainen pieni tauko opiskelusta on sallittu.
Kitikin on käynyt välillä ilahduttamassa meikäläistä. <3
Tää syksy on siis ollut megakiireinen. On ollut paljon teatteri projekteja, enää olisi jäljellä itsenäisyyspäivänjuhla projekti.
Poro Tarinoiden taulumäestä

Gangsta Mokien kirjasta
On ollut paljon myös muuta harrastetoimintaa, ollaan pidetty kerhoja, baaripähkinöity, kouluttauduttu, nuorisovaltuustoloitu ja oltu hyvin aktiivisena mukana vähän joka jutussa. Töitäkin on ollut silloin tällöin, tämä on tuonut mukavasti lisä euroja opiskelijabudjettiini. Ja sitten kun tähän kaikkeen lisää koulun ja sen tehtävät, on stressitaso välillä ollut melkoisen korkea. Onneks oon ihminen joka on parhaimmillaan sillon, kun on kiire ja paljon hommaa. Mutta silti, on ihana miettiä sitä että kuukauden päästä on jo joulu, ja silloin voi vain olla ja nauttia elämästä. Ja joulun jälkeen alkais sit harkka, jotenka koulutehtävistä onneksi kohta tulee mukava tauko.

Me "Maijat" @Himos
Yksi tän syksyn piristys on ollut Maijan keikat, viime tekstin jälkeen olenkin käynyt kolmella keikalla; Himoksella, Rauhalahdessa ja Peurungassa. Himoksella olin Halloweenina, sinne menin koska voitin kilpailun. Kilpailussa piti pukeutua halloween asuun ja minun Maija Lissun hautajaisissa 2072 vei voiton tässä kisassa, jee! Palkinnoksi pääsin siis äitini kanssa ilmaiseksi keikalle ja lavalle esittelemään asuani sekä tanssimaan Kissavideoita. Keikan jälkeen pääsin vielä meet&greettiin, ja voin kertoa että olin jossain seitsemännessä taivaassa tuona iltana. Siitä viikko eteenpäin ja menin Heidin kanssa katsomaan Maijaa Rauhalahteen, ja seuraavana päivänä yksin Peurunkaan. Nekin keikat oli superhyberihania! <3 Ja ihanaa on myös se, että nyt vihdoin olen tutustunut muihinkin Maija faneihin, keikoille on kivempi lähteä vaikka yksin, kun tietää että joku tuttu siellä varmastikin on myös paikalla.

@Rauhalahti
@Peurunka

Jahas, ehkä tässä oli kaikki tärkeimmät kuulumiset viimeiseltä kahdelta kuukaudelta, jos sitä palaisi takaisin koulutehtävien mielenkiintoiseen maailmaan. Ihanaa joulun odotusta ja railakasta pikkujoulukautta ihmiset hyvät!

-Ida

maanantai 21. syyskuuta 2015

"Tule meille ja kato mun kaa kissavideoita..."

Nukkumatti, se on tainnu hylätä mut ihan kokonaa. Täs on ny muutamana yönä tullut nukuttua aikasta vähän, huoh. Kello on jo yli viis, eikä unta kuulu, niinpä on otollinen aika päivitellä blogia eiks jeah?

En mää kyll tiiä et mitä mun tänne pitäis runoilla, arki se vain rullaa kovaa vauhtia eteenpäin eikä mitään ihmeellistä tapahdu. Koulu etenee, tehtäviäkin olen jo kerenny nipun jättämään rästiin, ups. Oon vaan aika laiska tekemään läksyjä, pitäisi varmaa ottaa itseensä niskasta kiinni tän asian suhteen.


Okei jotain arjesta poikkeavaa tapahtui viime perjantaina, kun kävin Jussin kans pienessä reissussa Helsingissä. Pyörähdettiin siinä samalla mielenosoituksessa, mutta pää syy sinne menoon oli Maijan levyjulkkarikeikka. Ja no, se keikka oli ihana, paras, täydellinen. En mä osaa kuvailla sitä ees sanoilla, Maija ny on vaa nii suuri rakkaus muutenkin mulle et aaah. <3


Kitikin tuli ilahduttamaan mua tänään, ja viipyy mun nurkissa viikon. Tosin itse lähen huomenna Mikkeliin, mut onneks äiti ja Tiia on luvannu hoitaa Kitiä torstaihin asti. 

Ei kai täs ny muuta, ehk vois ny yrittää ummistaa silmät etten ihan nuku koulussa huomenna...
-Ida



tiistai 1. syyskuuta 2015

Arki on täällä taas!

Heispan!

Niinpä se vain syksy alkoi, ja samalla myöskin koulu. Jee, on kiva päästä taas takaisin arkirytmiin ja oppimaan uutta. Mikkeliinkin oli kiva tulla taasen.

Viime kuun loma meni nopeasti, niin laiskotellen kuin kiirehtien. Kävin mm. Seinäjoella, harrastajateatteripäivillä Nimettömien kanssa. Viikonloppu siellä oli oikein kiva ja hauska. :)
Nii ja järjestettiinhän me viime viikonloppuna perinteinen Wanuvarock. Kiirettä ja stressiä riitti, mut tapahtuma oli onnistunut ja vieläkin olo on hyvin uupunut ja joka lihakseen koskee. Varsinkin poskeen, onnistuin tapaturmoimaan sen aidan kanssa. Ei se onneksi (ainakaan vielä) kovin pahalta näytä, mutta on todellatodella kipeä. 


Nii ja pääsinpä minä kattomaan Maijaakin kahesti viime kuun aikana, ja se oli ah niin ihanaa. Rakastun sen naisen musiikkin joka kerta uudestaan ja uudestaan, jos se on jotenkin mahdollista näin pitkän fanituksen jälkeen. Reilun parin viikon päästä ois sit seuraava keikka johonka ois tarkoitus mennä, jee!


Jaahas, ei kai täs ny muuta ihmeellistä ole tapahtunut. Mie lähen kohta kouluun, sille tän päivän ainoolle tunnille. 

-Ida




keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

:)

Heinäkuu alkaa olemaan lopuillansa, ja miun loma alkaa pian!

Työt päiväkodissa loppuu siis perjantaina, ja ens viikonloppu ois viimeinen viikonloppu lehdenjakoa. Kesäkurssitkin olisi tarkoitus saada tämän viikon aikana purkkiin, jotta ensi viikosta eteenpäin voisi vain olla ja nauttia elämästä ja kaikesta kivasta. Toki kaikkea pientä, ja suurta puuhaa ja menoa tuolle elokuullekin on jo olemassa.

Kitikin on pitkästä aikaa minun luona. <3
Mutta mitä minä olen puuhannut tässä heinäkuussa, muutakin kun töitä ja koulua?
No ensinnäkin sodat tuli sodittua, on ollut jotenkin outoa kun en ole nähnyt rakkaita nimettömiä joka päivä. Onneksi on whatsapp ja ryhmäkeskustelut, muuten vieroitusoireet Nimettömistä olisivat varmastikin paaljon pahemmat. Ja onneksi ens kuussa olisi jo seuraava nimettömien projekti.

Hiuksetkin vetäisin pinkiks, tosin eipä ne viikkoa pitempään pinkkinä pysyneet.. Tällä hetkellä päässäni on hempeän vaaleanpunainen väri, josko tämä väri kestäisi vähän paremmin päässäni.


Ja viime viikolla olin reissussakin, me kaupungin kesätyöntekijät kun saamme kaksi loma päivää tästä kuukaudesta. Olimme äitin, Tiian ja Japin kanssa kaksi yötä Helsingissä, kävimme lintsillä ja serenassa, shoppailemassa ja Korkeasaaressa, sekä elokuvissa katsomassa Kätyreitä. Oli huisin muksa reissu!


Jahas, ei kai se auta kun aloittaa yhden esseen kirjoittaminen, jotta nukkumaankin tänä yönä johonkin aikaan pääsee. 

Hyviä öitä,
Ida

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Blöyyäh.

Härreguud, viime tekstistä on vierähtänyt aikaa jo melkein kuukausi..
Hiljaiseloon täällä on ollut ihan hyvä syy; kiire, stressi ja väsymys. Oon päivät töissä, illat sotatantereella ja viikonloppuyöt töissä. Jossai väleissä koitan ennättää tehä kesän kursseja. Nii, ja koitan hoitaa muun sosiaalisen elämän kans. Välillä, tai aika usein tuntuu ettei aika riitä. Ei sit ei millään. Mut pitää vain yrittää pitää stressipeikko piilossa ja koittaa elää päivä kerrallaan, ja luottaa siihen että tästä kuukaudesta minä selviän. Vaik tuohon ajatukseen luottaminen onkin vaikeaa. Ja tietty nukkuakin pitäs, taas kello on jo vaikka sit sun mitä ja herätys ois seiskan jälkee. Blaah. Ens viikonloppu oiskin ainut vapaa viikonloppu töistä hetkeen, se meneekin sit kivasti viel nimettömien kanssa hengaillen ja viimeisiä esityksiä esittäen. Hullua aatella et koht koko tuntematon sotilas rojekti on ohi!

-Ida