Minun tarinani, osa 3.

yksi lukuisista dieettisuunnitelmista

Osa 1: http://mmylifemmy.blogspot.fi/2014/06/minun-tarinani-osa-1.html
Osa 2: http://mmylifemmy.blogspot.fi/2014/07/minun-tarina-osa-2.html

Loman kilojen karistus operaatio jatkuikin hulluna koko loppu vuoden. Paastoamisen ja liikkumisen lisäksi aloin jossai lokakuun loppu puolella saamaan bulimiakohtauksia. Olin niin nälkäinen paastoamisesta,että menin suunnilleen kerran tai pari viikkoon kauppaan, ostin hirveän läjän herkkuja ja mässäsin ne napaani tosi nopeasti. Sitten iski hirveä morkkis ja työnsin sormet, kynän tai ihan mitä vaan kurkkuun jotta oksensin. Ja en suostunut lopettamaan oksennusta ennen kuin olin varmasti tyhjä. Nämä bulimia kohtaukset jatkui tasaisen epätasaisesti pitkin syksyä, aina tän vuoden maaliskuulle asti.
Syksyn aikana painoni vain tippui, olin jo selvästi alipainoinen ja vaatteet roikkuivat päälläni. Vedin energiatasoni jopa niin alhaisiksi että meinasin monesti pyörtyä marras-joulukuun aikana. Pahin oli kun meinasin pikkusiskoni jouljuhlassa menettää tajuni, siinä vaiheessa äitikin huolestui ihan tosissaan. Ja edelleen sain kuulla pitkin syksyä ihmisiltä kommentteja, jotka sairaalla tavalla tuottivat mielihyvää, vaikka ihmiset olivat vain huolissaan. Ja aiheesta olivatkin. Perustin tän blogin marraskuun alussa, sillon tää oli sairas anoreksia blogi jossa kerroin laihtumisestani, dieettivinkkejä ja mittaustuloksiani jne. Sen enempää en nyt aio raottaa teille blogini alkuaikojen teksteistä, mutta ne kaikki ovat tallessa ja vielä jonain päivänä teen kokonaan oman postauksen, jossa jaan pätkiä näistä sairaista teksteistä. Vielä en ole tarpeeksi vahva siihen, mutta kuvia viime syksyltä saatte nyt. (Tosin näidenkin julkistaminen pelottaa..)

Ylärivin kuvat marraskuulta, alarivi joulukuulta.

Painoni kävi joulukuun puolessa välin anoreksian puolella, sitten tuli pikkujoulukausi ja joulu, tämä nosti painoani pari kiloa. Ja tottakai minä siitä sitten masennuin, ja aloitin tammikuussa uuden vuoden dieetin, kiristin vyötäni miljoonannen kerran ja piiskasin itseni jälleen kestämykseni äärirajoille. Aloitin tammikuun lopussa työt kuoppakankaan ala-asteella avustajana, tämä tarkoitti pakollista ruokailua vähintään kerran päivään ja silloin tällöin pakollisia pullakakkuhetkiä opettajien huoneessa. Paitsi että muutaman kerran kevään aikana jätin koululounaan väliin, aina hyvällä tekosyyllä, joko lääkärin tai hammaslääkärin vedoten.

Helmikuu 2014.

Uusi työ toi tullessaan myös masennuksen, vaivuin hyvin pohjalle mielialassani, jopa niin alas etten kyennyt kämpästäni poistumaan. Onneksi minulla on aina ollut välittäviä ihmisiä ympärillä, ihmisiä jotka kiskoivat mut ylös asunnosta tuollon keväällä. Erityisesti Jussille olen superkiitollinen, hänen ansiostaan olen nyt tässä ja näinkin hyvässä kunnossa. Hän ja äiti mut maaliskuulla avusti myös lääkäriin, jossa sitten minulle syömishäiriö ja vaikea masennus diagnosoitiin. Mutta eihän mun paraneminen siitä vielä alkanut, ainakaan syömishäiriön osalta. En nähnyt itse itseäni sairaana, pidin omaa käytöstäni ihan normaalina. Pidin itseäni lihavana. Olin oikeasti sairas. Lopulta kuitenkin lääkäreillä ramppaus ja läheisten puheet alkoivat pureutua munkin paksuun kalloon ja silmieni edestä se syömishäiriön vääristävä harso alkoi repeillä, ja 10.6. päätin aloittaa parantumisen.
Helppoa elämä ei tuonkaan päätöksen jälkeen ole todellakaan ollut, välillä tie on hyvinkin karikkoinen ja vaikea. Välillä (tai lähestulkoon koko ajan) painon nousu ahdistaa suuresti, mutta silti yritän parantua. Vaikka tällä hetkellä se tuntuu vaikealta, masennus kun meinaa palata ja ruoka ei meinaa maistua... Mutta nyt taistelen noita mörköjä vastaan oikein kunnolla!

Maaliskuu 2014.