Minun tarinani, osa 1.

Olin aina ihan normaali eloisa lapsi, joka kiltisti söi ja teki mitä käskettiin. Joskus ala-asteen loppupuolella ruoka alkoi maistumaan jopa liiankin hyvin ja lihoin aika roimasti. Koko teini-ikäni olin pullukka, mutta ei minua asiasta ikinä kiusattu. 

Kuvat vuosilta 2008 ja 2009. :D 

Elämäni ensimmäinen dietti taisi olla ennen wanhojen tansseja, tosin en minä kovin montaa kiloa silloin onnistunut painoani karistamaan. Siltikin olin tyytyväinen kaikkeen, oikeasti ikinä en painoani jaksanut murehtia, ja noh, ulkonäöstäni muutenkaan en stressata jaksanut. :D (Katsokaa vaikka noita kamalia röllipeikko hiuksia, huhhuh..)

 
Kaikki kuitenkin muuttui kun Jenna kuoli huhtikuussa 2012. Maailma romahti, se ihminen joka oli 11-vuotta ollut paras, ja ainut, ystävä oli yhtäkkiä poissa. Multa katos ruokahalu ihan täysin kokonaan, en saanut suustani mitään alas ellei sitä joku väkisin työntänyt. Näin multa karisi puolessa toista kuukaudessa reilu viisi kiloa; ihan vahingossa musta tuli normaalipainoinen. Muistan sen hyvin, miten melkein kaikki ihmiset kommentoivat painon putoamistani ja kuinka ne kommentit lämmittivät sydäntäni. Kai ne toivat lohtua siihen valtavaan suruun..

Norjasta 2012.

Sitten kesäkuun ekaks viikoks pääsin tädin perheen kanssa Norjaan, se reissu palautti sekä mun elämän ilon että ruokahalun. Mutta vaikka reissusta kotiuduttuani aloin jälleen lähes normaalisti syömään, ei mulle takasin nuo hävinneet kilot tullut.

Heinäkuu 2012.

Kesä vaihtui syksyyn ja syksy talveen, rehellisesti sanottuna en yhtään muista mitenkä söin ja paljonko painoin tuolloin. Elämä meni kirjoitus stresissä ja kaikessa muussa kiireessä, koko tuo 2012 vuoden loppupuoli on hyvin hämärissä muistikuvissa. Kuitenkin, joskus kun kevät aurinko alkoi pikkuhiljaa paistaa ja yo-juhlat lähestyä aloin jälleen murehtia painosta. Niinpä alkoi painonpudotus, pudotus joka meni liian pitkälle.. (jatkuu osassa 2.)