Tän hetkinen oravanpyörä.

Niin, täälläkinhän mä valitan jatkuvasti ettei ruoka maistu. Itse asiassa pelkkä ajatuskin ruoasta oksettaa, ni entä sit jos sitä pitäs syyä. Ja kun ei syö ni väkisin tippuu paino. Ja kun paino tippuu niin mun sisäinen anneli (anoreksiamörkö) alkaa herää henkiin. Vaatteet jotka puristi muutama viikko sit ei purista enää, ja anneli hurraa siitä. Mut muita osia mun aivoista se ahdistaa, tää terve osa minusta tajuaa sen et ei, en saa laihtua. Mutta kun, anneli vahvistuu päivä päivältä, sen ääni sisässä on joka päivä voimakkaampi ja voimakkaampi. Ja kyllähän mulla on nälkä, mut nälän tunne ei enää oo paha asia. Se tuottaa sitä samaa nautintoa jota se viime syksyn, talven ja kevään tuotti, ja ei se ei oo yhtään hyvä asia. Se ahdistaa ja paljon, en mä saa taas alkaa nauttia nälästä.. Oon myös alkanu miettii kaloreita, vaikka kuinka yritän olla niitä miettimättä ni jostain alitajunnasta välillä ne putkahtaa mieleen. Iltaisin sit aina ahdistelen sitä miten vähän niitä oon sinä päivänä syöny, paitsi et se vitun anneli hurraa. Se hurraa sitä enemmän mitä vähemmän niitä on tullu hankittua, se hurraa vaikka kuinka yrittäisin vaimentaa sen äänen. Ja kun kaikki tää painon putoaminen ja  syömättömyys ja annelin paluu ja kalorit stressaa ja ahdistaa ni se viimeinenkin ruokahalu häviää, tää oravanpyörä on ihan mahdoton. Millä mä pääsen tästä eroon? Jotkut on sanonu et syö vaan, kyllä se ruokahalu palaa kun syö vaan sinnikkäästi, mutta kun ei, ei se palaa. Tai en mä vaan saa itteeni kotona pakotettua syömään, se ruoka oksettaa niin paljon. Ja eihän sairaudet oo tahdon asia, tuskinpa kukaan tahtoo olla sairas. Ja sairaushan tää on, mut jos tän takia ensiapuun menee ni ne käännyttää jo ovelta takaisin. Mut apua mä varmaan tartten, en jaksas enää tapella itteni kanssa tästä asiasta...